Lokakuussa
perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti Plokissaan kulttuurimarxisteista. Jo tämä sai
hälytyskelloni soimaan, sillä kuitenkin Soini on laillani maisterismies ihmistieteiden
puolelta. Oletin siksi hänen tuntevan tuon käsitteen akateemisen historian –
sen, että kyse on 1900-luvun alkupuoliskon mannereurooppalaisesta
marxilaisuuden suuntauksesta, joka harrasti lähinnä sisäänpäin lämpiävää
teoreettista jargonia taiteesta ja yhteiskunnasta ja oli parhaina
vuosinaankin marginaalinen jo silloin kukoistaneen marxilaisen liikkeen sisälläkin. Viimeiset puoli vuosisataa
tämä aatesuuntaus – alkuperäisessä merkityksessään – onkin esiintynyt
lähinnä ihmistieteiden suuntausten historiaa käsittelevissä teoksissa.
1990-luvulta alkaen käsitettä uudessa merkityksessään ovatkin käyttäneet lähinnä… no,
vatipäät. Yhdysvalloista kaikki alkoi; siellähän oikeistopiireissä ”marxisti”
on aina oivallinen haukkumasana kaikelle mistä nyt vain ei satu pitämään, ja ”kulttuuri”-etuliitteellä
käsitteen saa kuulostamaan sellaiselta, että sillä on painoarvoa. (Pelkkä
marxisti kun kuulostaa vaarattomalta, lähinnä joltakin, jolla on
risuparta ja joka haisee vanhalta viinalta vappumarssilla.) Jossakin vaiheessa sitten huomattiin, että tämä termi oli jo varattu, minkä jälkeen alkuperäisten kulttuurimarxistien tekstejä luettiin pieteetillä ja sieltä oltiin retroaktiivisesti löytävinään ohjelmallisuutta ja maailmanhallinta-ajatuksia. Kulttuurimarxismi muuttui näin pelkästä virheellisesti käytetystä käsitteestä kokonaiseksi salaliittoteoriaksi. Sittemmin kulttuurimarxisti-käsitteen epäortodoksisen viljelyn keskeisimmäksi
harrastajaksi nousi manifestin kirjoittanut ja jotakin muutakin epämääräistä
puuhaillut norjalainen Anders Behring
Breivik.
Homoliitoista
on tullut lännessä sen takia iso asia, että perhe on se linnake, joka pitää
murtaa.
Unohdetaan
nyt se tosiseikka, että juridisen vahvistuksen antaminen sellaisille
perhejärjestelyille, joita on jo olemassa,
tuskin murtaa perheinstituutiota mihinkään. Keskitytään lausunnon
huolestuttavampaan piirteeseen eli tuohon ”pitää murtaa” -kohtaan. Siitä
sentään Soinille plussaa, ettei hän nimeä, mikä tämä salaperäinen taho on, joka
kyseistä murtoa on ajamassa. (Yleensähän näitä väitteitä esittävillä on tarjota
kulttuurimarxistien ohella syntipukeiksi juutalaisia, vapaamuurareita tai ties
mitä epämääräistä ryhmittymää.) Epäselväksi jää myös, miksi tätä linnaketta ollaan murtamassa; kuka siitä hyötyy? (Tähänkin yleensä löytyy jokin esoteerinen
maailman hallintaan liittyvä selitys, joten senkin poisjättö Soinin
lausunnosta parantaa lausuntoa huomattavasti.)
Joka
tapauksessa puheenjohtaja Soinin viimeaikaiset puheenparret ovat saaneet
huolestuttavan breivikiläisiä vivahteita. Siksi ehdotan, että hänet
asetettaisiin erityistarkkailuun – ihan vain varmuuden vuoksi.