Eduskunnan
äänestystulos tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja siihen liittyneet arkkipiispa Kari Mäkisen seksuaalivähemmistöjä suvaitsevat lausunnot aiheuttivat valtavan kirkostaeroamisaallon ja
herättivät melkoista tunnekuohua myyttisten ”kansan syvien rivien” parissa.
Demokratiaan kuuluu monenlaisia mielipiteitä ja oikeus tuoda ne esille, mutta homoasiassa
mopo tuntuu karkaavan helposti käsistä ja keskustelun sävystä häviävät
asiallisuuden rippeetkin.
Perussuomalaisia
kannattava ja isänmaallisena itseään pitävä lähisukulaiseni erosi kirkosta ja
ilmoitti, ettei aio jatkossa panna rikkaansa ristiin, mikäli Venäjä aikoo
uhitella Suomelle. Itänaapuri kun ei ole hylännyt perinteisiä yhteiskuntaa
yhdistäviä ja vahvana pitäviä arvoja, kun meillä taas eletään kuin Sodomassa ja
Gomorrassa konsanaan: Putin meidät
siis pelastakoon!
Hän
ei valitettavasti ole yksittäistapaus, vaan tällaisia ihmisiä, joille
homoseksuaaleille annettavat tasavertaiset oikeudet ovat sellainen asia, jonka torjumiseksi vaikka koko maamme voisi vallata, on yllättävän paljon (tuskin kuitenkaan
enemmistö kansasta, vaikka he mielellään maan hiljaisten enemmistön edustajina
esiintyvätkin). He vetoavat siihen, että homoseksuaalisuus on sairaus: kuitenkaan he eivät suhtaudu
esimerkiksi syöpäpotilaisiin avoimen vihamielisesti tai pidä tärkeänä asiana,
että heidän oikeuksiaan rajoitettaisiin. Jostakin syystä tähän nimenomaiseen sairauteen
kuitenkin saa ja pitää suhtautua aivan eri tavalla kuin muihin…
Näiden
ihmisten kohdalla homofobiasta
puhuminen on turhaa kaunistelua. Kuten tunnettua, fobia on kreikkalaisperäinen sana (φόβος,
phóbos) ja tarkoittaa pelkoa. Pelko on sellainen inhimillinen piirre, jota
meillä kaikilla esiintyy mitä moninaisimpia vieraita ja outoja asioita kohtaan:
tunnistamme taipumuksemme fobioihin itsessämme, ja siksi myös muiden ihmisten pelkoja täytyy
ymmärtää ja hyväksyä.
Lopetetaan
siis hyssyttely ja puhutaan suoraan homovihasta.
Kuunnelkaa näiden ihmisten juttuja, niin tajuatte, että siitähän koko asiassa
on kyse. Näitä ihmisiä ei suinkaan pelota vaan ällöttää homoseksuaalien olemassaolo. He eivät edes yritä nähdä
seksuaalivähemmistöjä ihmisinä saati tehdä mitään asenteelleen, sillä vikahan
on homojen olemassaolossa ja tuohon olemassaoloon ajatuksissa tiukasti
kytkeytyvissä irstaissa seksiakteissa: itse ajattelijassa ei mitään vikaa voi
olla. (Kai Pöntinen oppi lähisukulaisensa kautta
näkemään homon ensisijaisesti ihmisenä: tästä havainnostaan ja siihen
liittyneestä takinkäännöstään hän ansaitsee – näin vaalien allakin – täyden
tunnustuksen.) Tällaista vihamielisyyttä, joka sitten manifestoituu loukkaavina
lausuntoina, pyrkimyksinä rajoittaa ihmisoikeuksia ja pahimmillaan jopa
väkivaltaisina tekoina, ei pidä lähteä hyväksymään tai edes ymmärtämään.
Tässä
vaiheessa persukuoro alkaa tietysti määkiä suosikki-”argumenttiaan” eli ”Et ole suvaitsevainen kun et suvaitse meidän
suvaitsemattomuuttamme!”* mutta heille vastattakoon, että suvaitsen kyllä
suvaitsemattomat ajatuksenne, mutta konkreettista syrjintää ja vihamielisiä
ilmauksia ja tekoja en hyväksy.
*
Toivoisin kyllä, etten ikinä olisi kuullutkaan tuota ”argumenttia”: se
nimittäin tuo mieleeni varkaan, joka alkaa itkeä ryöstösaaliinsa takavarikoinnin
yhteydessä, miten hänen omistusoikeuttaan vaivalla hankkimiinsa tavaroihin ei
nyt lainkaan kunnioiteta.
