Tässä
kuussa minulla on pari soittokeikkaa. Ne eivät liity CR&KK-projektiin,
vaan soitan tanssimusiikkia kitaristina. Olin samoissa tapahtumissa jo viime
vuonna mukana, ja minut kutsuttiin uudelleen mukaan: musiikillista osaamistani,
monipuolisuuttani ja kykyäni improvisoida ilman etukäteisharjoittelua
arvostetaan. Mikä parasta, arvostus näistä keikoista on myös konkreettista:
niistä jää käteeni yhteensä reilu parisataa, mikä tulottomuusluokassani on
merkittävä lisätienesti!
Kuitenkin,
kun aloin miettiä, miten oikein päädyin näille keikoille, tajusin erään
elämässäni toistuvan teeman.
Olin
menossa soittamaan erään sukulaisen juhliin, kun kävi ilmi, että juhlan
järjestäjät olivat epähuomiossa hankkineet paikalle lisäkseni toisenkin
esiintyjän. Esiinnyimme sitten sulassa sovussa molemmat, ja tämä toinen
esiintyjä oli sen verran vaikuttunut kyvyistäni, että pyysi jo tuolloin kevättalvella
minut soittamaan tulevan kesän tapahtumiin kanssaan. Tuolloin ajattelin, että
näinköhän tulen kuulemaan hänestä mitään enää koskaan, mutta niin vain kesällä
muutama viikko ennen ensimmäistä tapahtumaa hän otti yhteyttä ja lähetti
kappalelistan. Kaikki meni mukavasti, keikat soitettiin, palkat maksettiin ja
uudestaankin pyydettiin tulemaan.
Nämä
viime ja tämän vuoden keikat olisivat jääneet tekemättä ja musiikillinen
osaamiseni vaille arvostusta, ellei tuonne juhlapaikalle olisi epähuomiossa
hankittu kahta esiintyjää. Kaikki oli onnekkaan sattuman tulosta.
Kun
mietin elämääni laajemminkin, huomaan asioiden menneen tällä tavalla muillakin
sektoreilla. Ne asiat, joihin olen yrittänyt panostaa ja joiden eteen olen
tehnyt aktiivisesti töitä, eivät ole koskaan johtaneet mihinkään hyvään. Muun
muassa opiskeluni ovat olleet aivan yhtä tyhjän kanssa: tein paljon töitä
hankkiakseni tutkinnon, josta on ollut minulle enemmän harmia kuin hyötyä, ja
yritykseni vaihtaa alaa ja hankkia työmarkkinoilla hyödyllistä osaamista ovat vuodesta toiseen turhia, sillä minua ei oteta koulutukseen. Harvat onnistumiset ja positiiviset asiat elämässäni
taas ovat tulleet eteeni puhtaasti onnen ansiosta, pyytämättä ja yllätyksenä.
Niinpä
olisi oikeastaan sama lakata yrittämästä. Hyvät (ja huonot) asiat tapahtuvat
jos ovat tapahtuakseen: kaikki riippuu ainoastaan tuurista. Parhaani tekeminen
ja yrittämisen jatkaminen onkin jo kauan ollut minulle enemmän
velvollisuuseettinen välttämättömyys kuin päämäärärationaalista toimintaa. Ahkeroinnista
ei palkita maineella tai mammonalla, se on tullut selväksi, mutta tekeminen
itsessään on tärkeää ja antaa merkityksen olemassaololleni. Mitättömyydestä
pois pääseminen olkoon onnenkauppaa, mutta kaiken ratkaisevaa deus ex machina -käännettä
odotellessa velvollisuutena on pyrkiä olemaan oman mitättömyytensä paras
mahdollinen versio.
