Tekisi mieli aloittaa tämä teksti sanoilla ”Moni varmaan ihmettelee…”, mutta todellisuudessa tuskin kukaan ihmettelee – ketään ei nimittäin kiinnosta. Mutta kuitenkin, jos joku ihmettelee, miksi en ole koskaan julkaissut mitään edes omakustanteena, tähän on moniakin syitä. Yksi tärkeimmistä on se, että kysyntää ei ole juurikaan ollut, joten ylimääräisen vaivan näkeminen ja rahan käyttäminen omakustanteisiin ei ole tuntunut vaivan arvoiselta.
Toinen
syy on siinä, että anonyyminä pysyminen olisi tällöin vaikeampaa, ja se on
asia, josta en tahdo tinkiä. Tämä projekti on kanavani tuoda esille
persoonastani niitä salattuja mutta olemassa olevia puolia, jotka tullessaan
julki tuottaisivat sukulaisilleni häpeää.
Menneellä
viikolla opin, että anonyyminä pysyminen ja julkaisuista kieltäytyminen on näin
ikityöttömänä ollut kaukaa viisasta myös sellaisesta syystä, jota en ollut
osannut kuvitellakaan.
Nimittäin,
jos olisin julkaissut musiikkia omalla nimelläni, vaikka sitten
omakustanteenakin ja ilman mitään taloudellisia intressejä, minut olisi
saatettu tulkita yrittäjäksi ja musiikin ammattilaiseksi ja työttömyystukeni
periä tästä syystä takaisin. Tämän sai kokea muusikko Tommi Ignatius. Uutisessa esitetty
TE-toimiston ”asiantuntijan” lausunto kertoo karua kieltään siitä, miten
todellisuudesta vieraantunutta porukkaa onkaan tekemässä päätöksiä asioista.
Hämeen TE-toimiston yrittäjyydestä vastaavan palveluesimies
Martti Mustosen mukaan normaali harrastustoiminta ei pitäisi vaikuttaa
työttömyysturvaan. Tämäkin kuitenkin riippuu tilanteesta.
– Jos tekee julkaisumielessä luovan alan työtä, silloin
voidaan katsoa, että työllistyy omassa työssään.
Suuri
osa luovan alan työstä, jopa julkaistusta sellaisesta, tehdään intohimosta, ja
se ei koskaan tuota tekijälleen muuta kuin persnettoa. Elämme maassa, jossa
jopa valtion ylimmät instanssit olettavat taiteilijoiden tekevän työtään mieluusti ruokapalkalla. (Ja ministeriö on sikäli oikeassa, että suurin osa taiteesta
on muille kuin tekijälleen täysin arvotonta ja ruokapalkka ihan sopiva korvaus
siitä.) Samaan aikaan työvoimaviranomaiset kuitenkin ajattelevat taiteellisen
julkaisutoiminnan olevan automaattinen toimeentulon lähde.
Tarinan
opetus on siis se, ettei työttömän ole järkevää julkaista mitään ainakaan
oikealla nimellään. Koska TE-toimiston mielivallalla ei ole mitään rajoja, luimistelen
työttömänä jatkossakin vain nimimerkin takana, sillä jopa harrastamani omien
kappaleiden laittaminen YouTubeen saatettaisiin laskea ”julkaisemiseksi”.
Loppuun
vielä bisnesidea, joka sekin on parempi esittää anonyymisti.
Toinen
työttömyyteen liittyvä absurdi uutinen menneeltä viikolta oli idea, jonka
mukaan vuoden 2019 alusta alkaen työttömän tulisi jatkossa hakea työpaikkaa kerran viikossa,
jotta hän ei menettäisi työttömyyskorvaustaan. Ihmisenä, joka ei koskaan ole
päässyt työhakemuksillaan edes haastatteluun asti, vastaanotin uutisen mitä
suurimmalla riemulla: tämä uudistushan työllistää minut!
Oletko
väsynyt työhakemusten tekemiseen? Ei hätää! Nimellistä 20 euron kuukausittaista maksua
vastaan teen työhakemuksenne teidän puolestanne. Palveluni on suunnattu
varsinkin henkilöille, jotka eivät edes halua työllistyä: minulla on – toki
tahattomasti hankittu mutta kuitenkin – vuosien vankka kokemus sellaisten
työhakemusten laatimisesta, jotka eivät herätä lainkaan työnantajan
kiinnostusta. Humanistisella koulutuksella hankituilla kielellisillä
nyansseillani synnytän mielikuvan työnhakijasta, joka on persoonaltaan harmaa
ja väritön, luonteeltaan epäsosiaalinen, epätoivoinen ja kaiken kukkuraksi
hakemassa aivan väärään paikkaan, vaikka näennäisesti kaikki olisikin kunnossa
(tämä viimeinen aspekti on tärkeä siksi, että muuten työvoimaviranomaiset
voivat pitää työnhaun sabotointia tahallisena).
Takaan,
että laadukkaan palveluni avulla työttömyyskorvauksenne tulevat juoksemaan
tasaisen varmasti ilman karenssin uhkaa, eivätkä työnhakuvelvollisuudet tule
häiritsemään arvokasta vapaa-aikaanne.
Aika paljon rationalisointia ja uhkakuvien maalailua jotta voi pitää itsensä erossa mahdollisesta elämäntilanteen muutoksesta. Mahdollinen muutos aina pelottaa, eikö? Onko se nyt sitten kivempi mädäntyä peräkammarissa vai aiheuttaa sukulaisille häpeää? Vähän veikkailen, ettet siihen kuole vaikka joku saisi tietääkin että puuhailet kitkerän satiirisia peräkammaribiisejä ja epäilen myöskään että työkkärin tädit alkaisi sulta tukia perimään takaisin. Mulla on jonkin verran kokemusta "omien projektien" puuhailusta työttömänä ihan omalla nimellä ja ei ole vielä työkkärin tädit vakoilleet ja ottaneet selvää mitä puuhailen, enkä usko että heitä kiinnostaa selvittää sinunkaan touhujasi mitä nimimerkin suojissa julkaiset tai olet julkaisematta. Jospa koittaisit enemmän tehdä asioita joita itse haluat sen sijaan että murehdit että mitähän muut ajattelee (sukulaiset, työkkäri, kotiseudun tyypit). Itseään vartenhan sitä elämää eletään. Jos rajoittaa omaa elämäänsä koko ajan sen vuoksi ettei vain tapahtuisi vahingossa mitään ei-toivottua (uusien asioiden kokeilu sisältää aina kaikenlaisia ennakoimattomia elementtejä, mutta ilman sitä pysyy aina vain mukavuusalueellaan eikä koskaan mikään muutu) tai ettei vaan kukaan pääsisi ajattelemaan mitään negatiivista, niin siitä seuraa vain oman ahdistuksen lisääntyminen ja sen varmistaminen ettei mikään omassa elämässä tule koskaan muuttumaan. (PS. Tämän on tarkoitus olla kannustusta eikä vittuilua.)
VastaaPoista