keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Musiikillinen periaateohjelmani



Harrastelijamuusikkona, jonka urakehitys kulkee koko ajan epäsuositumpaan ja marginaalisempaan suuntaan, olen joskus miettinyt sitä, olisiko minun pitänyt toimia jotenkin toisin. Mikäli tavoitteenani olisi ollut maine ja kunnia – ehkä jopa tehdä musiikista ammattini –, olisi varmastikin pitänyt. Kuitenkin jo pitkään kaikessa tekemisessäni ovat päteneet tietyt periaatteet, joista en ole voinut kuvitella joustavani ja joista jatkossakin aion pitää kiinni.

1. Musiikkini on oltava täysin epäkaupallista

Musiikillinen osaaminen on lahja, ja on mielestäni väärin käyttää lahjaansa henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Elämme maailmassa, jossa kaiken tekemisen mielekkyys määrittyy siitä maksettavan hinnan mukaan. Niinpä olen päättänyt tietoisesti toimia mielettömästi sekä elämässäni että musiikissani ja tullut siihen tulokseen, että kaiken tekemiseni on oltava ilmaista.

Korvauksen ottaminen olisi epäreilua siitäkin syystä, että työskentelytapani ja -välineeni ovat amatööritasoa. (Tässä on toki helppo nähdä noidankehä: ammattitasoisen laitteiston hankkiminen olisi mahdollista vain, mikäli musiikista tai jostakin muusta olisi tuloja, ja sen myötä olisi mahdollista tehdä myös kaupallista jälkeä, mutta kuten sanottua, minkäänlaista kiinnostusta tekemisen kehittämiseen tähän suuntaan ei ole.) Tästä seuraa myös se, että mahdollisiin vierailuprojekteihin en ole ostettavissa: jos pidän siitä, mitä ollaan yhdessä tekemässä, suostun ilmaiseksikin – jos en pidä, pitäkää tarjouksenne.

2. Musiikkini täytyy miellyttää vain minua itseäni

Koska tavoitteenani ei ole myydä mitään tuotetta, minun ei tarvitse välittää kysynnän ja tarjonnan laeista. Niinpä voin tehdä sellaista materiaalia, joka miellyttää minua itseäni. Kymmenien tuntien vaivannäkö kappaleisiin, jotka saavat vuodessa korkeintaan satoja katsomiskertoja YouTubessa, olisi muuten täysin absurdia, mutta minun on oltava tyytyväinen (laitteistoni ja osaamiseni asettamissa rajoissa) lopputulokseen – sillä, mitä mieltä muut siitä ovat, ei ole läheskään niin paljon merkitystä.

3. Kappaleideni tekstien on täytettävä tietyt asettamani kriteerit

CR&KK-kappaleiden kirjoittamisessa pätee yksinkertainen ”kaksi kolmesta” -peukalosääntö, joka kuuluu seuraavasti: Jotta kappale (teksti) olisi tekemisen ja julkaisemisen arvoinen, sen täytyy toteuttaa seuraavista kolmesta ehdosta vähintään kaksi.

1.    Tekstin on oltava hauska.
2.    Tekstin on oltava kielellisesti oivaltava.
3. Tekstin on oltava sellainen, että joku voi pahoittaa siitä mielensä.

Jos kaksi kolmesta toteutuu, sävellyksen viimeistelyyn ja instrumenttien äänityssessioon on perusteltua ryhtyä. Kaikki kolme toteutuvat samaan aikaan vain harvoin, mutta joskus sekin on mahdollista, ja silloin tekemiseni on minulle kaikkein tyydyttävintä.

Miksi kolmoskohdan provokatiivisuus? Ehkä siksi, että ihmisiä miellyttämään pyrkivää musiikkia tehdään (kaupallisessa) maailmassa ihan tarpeeksi. Ja siksi, etten pidä ihmisistä. Saan tyydytystä anonyymeistä tölväisyistäni ja ajatuksesta, että henkilöllisyyteni paljastuminen voisi viedä minulta työpaikan tai ihmissuhteet, jos minulla sellaisia olisi. Casey Rybackin hahmo on 50-prosenttisesti sitä, mitä olen oikeastikin; toiset 50 prosenttia on sitä, mitä haluaisin olla, mutten pysty tai uskalla.

4. Älä mainosta itseäsi

Yksi ärsyttävimmistä asioista nykyajassa on tyrkkynä oleminen, itsensä tekeminen näkyväksi tuppautumalla joka paikkaan esille. Aion jatkossakin linkittää itse kappaleitani vain harvakseltaan, tilanteisiin ja paikkoihin, joissa ne ovat aiheen kannalta perusteltuja. Alusta asti olen ajatellut niin, että jos tekele on tarpeeksi hyvä, riittää, että sen vain laittaa ulos – tarpeeksi hyvä materiaali seisoo omilla jaloillaan ja löytää kasvavan yleisönsä ilman väkisin tuputtamistakin. Jos (kun) materiaalini ei kerää näillä ehdoilla kuulijoita, se ei (ilmeisestikään) ole tarpeeksi hyvää.

5. Pysy poissa sosiaalisesta mediasta

No joo, tokihan YouTube on sosiaalista mediaa ja miksei blogikin, joten hypokraatiksi syyttäminen on sikäli perusteltua. Siviiliminälleni ja musiikilliselle persoonalleni yhteistä on kuitenkin se, etteivät Facebook, Instagram tai vastaavat tule kysymykseenkään. En kaipaa seuraajia tai koe tarvetta jakaa elämä(ttömyytt)äni tämän tarkemmin kenellekään, ja – periaatekohdan 4 jälkeen – mitä muuta funktiota näille palveluille enää jää?

---

Tämä periaateohjelma mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarkoittaa sitä, että ajan kuluessa minusta tulee vain entistäkin marginaalisempi ja näkymättömämpi, mutta ainakin olen ollut rehellinen itselleni. Jos tulevaisuudessa kuitenkin tapahtuu jotakin hämmentävää itsensä myymistä, kaivakaa tämä teksti esille ja heilutelkaa sitä edessäni niin kuin niitä ”emme leikkaa koulutuksesta” -kuvia on heiluteltu tuoreen hallituksen edessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti