(Tämä
kertomus ei valitettavasti ole miltään osin sepitettä. Joskus sattuman oikusta myös
oikeassa elämässä toisistaan irralliset asiat asettuvat peräkkäin tavalla, joka narratiiviksi muotoiltuna muistuttaa temaattisessa osuvuudessaan melkoisesti kaunokirjallisuutta ja muuta fiktiota.)
Olin
viime viikon Helsingissä viettämässä lomaa ystäväni luona. Ajomatka
pääkaupunkiseudulta tänne kotiin susirajalle kestää viitisen tuntia, joten
ratin takana istuessa ehtii ajatella monia asioita illan hämärtyessä ja muun
liikenteen vähentyessä.
Usein
ajaessa ajatukseni ajautuvat omiin tuleviin musiikkiprojekteihini. Nyt matkalla
tuli mieleen, että voisin kokeilla kääntää kuubalaisen Silvio Rodríguezin kappaleen ”Mi unicornio azul”
suomeksi. Olen tuntenut laulun jo vuosia, mutta aikaisemmin idea tehdä itse kappaleelle jotakin ei ollut käynyt mielessäni. (Ei vähiten siksi, etten osaa espanjaa, vaan kääntäminen
onnistuu minulta vain vertailemalla netistä jo aiemmin löytämiäni lukuisia amatöörienglanninnoksia
toisiinsa ja yrittämällä päätellä niistä alkuperäistekstin merkitys kaikkine
nyansseineen.)
Laulussa
minäkertoja on kadottanut sinisen yksisarvisensa. Denotatiivisen
perusmerkityksensä lisäksi laulussa kuvatulla tapahtumalla on myös selkeä
vertauskuvallinen taso. Taikaolennon menettäminen symboloi viattomuuden ja mielikuvituksen
katoamista, lapsuuden loppua. Kertoja
on valmis antamaan ja maksamaan mitä vain saadakseen maagisen ystävänsä
takaisin, mutta laulu päättyy haikeaan ja lopullisen oloiseen toteamukseen: se
on poissa.
Saavuin
kotiin ideastani innostuneena. Koska oli jo myöhä, ajattelin etten herätä
isääni, vaan kävin sisään sivuovesta ja menin suoraan huoneeseeni. Heti kun
olin kantanut matkatavarani sisälle, käynnistin tietokoneen, laitoin kuulokkeet
päähän ja kappaleen soimaan. Avasin Word-asiakirjan ja aloin luonnostella
suomeksi raakaversiota, jota tulisin vielä moneen kertaan hiomaan, mutta
jostakin pitää aina aloittaa – alkuvaiheessa huonokin teksti on parempi kuin ei
tekstiä lainkaan.
Kun
olin saanut ensimmäistä säkeistöä luonnosteltua, totesin kellon olevan niin
paljon, että päätin lopettaa tuolta yöksi jo kääntyneeltä illalta. Niinpä lähdin
viimein huoneestani aikeenani mennä suihkuun.
Löysin
isäni kuolleena keittiömme lattialta.
Otan osaa. Toivottavasti rationaalisena ihmisenä et koe liikaa syyllisyyttä tapahtuneen johdosta.
VastaaPoistaPS. Arvostan suuresti musiikillisia mestariteoksiasi, ja on mielenkiintoista lukea jonkun muunkin humanistifilosofi-häviäjän aatoksia. Kunpa itsekin pystyisin jakamaan mietteitäni yhtä avoimesti.