Jokunen aika
sitten huomasin uusia keski-ikäistymisen merkkejä, kun erehdyin käymään
vaa'alla. Lukema lisäsi osaltaan lenkille lähtemisen inspiraatiota; toinen
puoli inspiraatiosta tulee siitä tosiasiasta, että juoksemalla kovempaa nyt
kuin lukioiässä "parhaina vuosinani" voin valehdella itselleni, etten
ole vielä menettänyt nuoruuttani (totuus: kyllä olen).
Kun aiemmin
peruslenkkini oli 6,5 kilometriä ja harvemmin juoksemani pidennetty karvan
verran yli kymppi, päätin tehdä pidennetystä uuden peruslenkin. (Jossakin
vaiheessa ehkä kehitän uuden "pidennetyn" tämän rinnalle, mutta sen
aika ei ole vielä.) Tänään katsoin tuolla matkalla ensimmäisen kerran kelloon
ennen ja jälkeen: vauhti, jota pidin läpi juoksun, olisi Cooperin testissä
tuottanut tulokseksi 2600 metriä. Ei hullummin vanhalta raakilta.
Miten
tervettä on se, että vaikka lenkille lähdön motiivi onkin ikäkriisissä,
itse tien päällä hikoillessa ja viimeisen tuskallisen kolmanneksen alkaessa
eniten motivaatiota antava ajatus on "Taistele! Tämä kasvattaa kuntoasi
ja edistää terveyttäsi, jotta voit elää ihan vain kiusallasi hyödyttömänä
yhteiskunnan kiviriippana mahdollisimman pitkään"? Ainakin se toimii, sillä
sitä miettiessä tekemiseen löytyy sopivaa tahtoa ja raivoa.
EDIT: Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin ehkä on vain hyvä, ettei blogiani lue kukaan. Nimittäin, jos nauttisin suurta kansansuosiota ja onnistuisin esimerkilläni kannustamaan kaltaisiani syrjäytyneitä miehiä elämään kansantaloudellisesti hyödyttömän elämänsä mahdollisimman terveellisesti, päihteettömästi ja pitkään, saattaisi käydä niin, että Kokoomus järkkäisi Sirpa Pietikäisen tai Kimmo Sasin autoilemaan lenkkireittini varrelle…
EDIT: Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin ehkä on vain hyvä, ettei blogiani lue kukaan. Nimittäin, jos nauttisin suurta kansansuosiota ja onnistuisin esimerkilläni kannustamaan kaltaisiani syrjäytyneitä miehiä elämään kansantaloudellisesti hyödyttömän elämänsä mahdollisimman terveellisesti, päihteettömästi ja pitkään, saattaisi käydä niin, että Kokoomus järkkäisi Sirpa Pietikäisen tai Kimmo Sasin autoilemaan lenkkireittini varrelle…
Niin no... Ilman tutkimistakin arvelen, että liikaa ihan mitä tahansa lyhentää elinikää. Kohtuullisuus, tuo jo Aristoteleen suosima hyve, pätee edelleenkin. Mutta se vasta elinikääni lyhentäisikin, jos lopettaisin juoksemisen, sillä ilman sitä todennäköisesti lihoisin vuodessa 100+-kiloiseksi mätisäkiksi. Sen jälkeen voisinkin viettää muutamat viimeiset vuoteni diabetesta potien, geenejäni syytellen ja valitellen, miten kehoni on muuttunut energiaa enemmän tuottavaksi kuin kuluttavaksi ikiliikkujaksi.
VastaaPoista