Suomalainen
mies on eksistentialistiseen ajatteluun taipuvainen ja vaipuvainen olento. Kun nuo
eksistentialistiset ajatukset sitten useimmiten vievät siihen loogiseen
johtopäätökseen, että kaikki on täysin turhaa, tämän tunteen pakenemiseen
suomalaisella miehellä on aina ollut kaksi keinoa. Toinen on tietysti viinan juominen; toinen on nikkarointi. Koska en itse ole koskaan ensimmäisestä ollut edes sen
vertaa kiinnostunut, että olisi tehnyt mieli kokeilla, päädyin jälkimmäiseen
vaihtoehtoon.
Kouluaikoina
olin järkyttävän huono teknisissä töissä. Todistukseen sai seiskan, jos ei tehnyt mitään, mutta osasi sentään käyttäytyä kunnolla ja oli telomatta
itseään tai muita sirkkeliin ja vannesahaan. Sen korkeammalle en koskaan tähdännytkään.
(Osasyy tähän varmasti oli kouluaikoinani surkea taso ko. aineen opetuksessa.
Puutöiden opettajaksi jostain syystä päätyivät aina ne, joita ei sen enempää kognitiivisten
kuin sosiaalistenkaan kykyjensä perusteella pystynyt erottamaan luokan sahapukista, ja ”opetus”
oli poikkeuksetta muotoa ”no niin pojat, nyt ruvetaankin tekemään tällaista”.)
Vasta
täysi-ikäiseksi tultuani aloin hitaasti ymmärtää hienouden, joka piilee kyvyssä
työstää raakamateriaalit käsissään hyödyllisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi
käyttöesineiksi – tai vaikkapa kokonaiseksi asuinrakennukseksi. Pikkuhiljaa uskalsin
itsekin kokeilla, miltä työkalut tuntuivat käsissäni.
Samalla
koin marxilaisen herätyksen sillä kaikkein perustavimmalla tasolla. Ainoa todellinen
lisäarvo asioille syntyy vain työn kautta;
mikään arvonnousu ei ole ansaittua, jos siihen ei liity henkilökohtaista ponnistelua
ja inhimillistä prosessia, jossa raaka muuttuu valmiiksi ja hyödytön
hyödylliseksi. Vain tässä tapauksessa objekteilla on aitoa arvoa – koska niillä
on merkitystä.
No,
se asenneongelmastani. Varsinainen asia, jota postaus käsittelee, on se, että ajattelin
rakentaa kissan kiipeilypuun. Muutama vuosi sitten kunnostin eräälle tutulleni
kiipeilypuun, kun tämän tomerat kissatytöt olivat tehneet alkuperäisestä
päällisestä silppua. Kun olin saanut vanhan päällyskankaan pois ja uuden
tilalle, heräsi ajatus, ettei rungonkaan rakentaminen mitään rakettitiedettä
olisi. Nyt, kun kanssani saman katon alla asuu kissa, vanha idea alkoi taas pyöriä mielessäni.
Eilen
päätin aloittaa nikkaroinnin hitaimmasta osasta eli mökistä. Materiaaliksi valitsin 9 mm kuusivanerilevyn.
Mökki on muuten kauttaaltaan levystä väsätty; ainoastaan sisäkulmiin ruuvasin lisäksi
pätkät ohutta rimaa, jotta seinien kiinnitys onnistuisi helpommin ja tukevammin.
Työn jälki on tietoisen rujoa, sillä kunnollista tilaa ja tasoa palojen sahaamiselle
ei ollut, ja oli selvää, että kaikki kuitenkin peittyisi vielä kankaalla. Parin tunnin
sähläyksen jälkeen mökki oli sen verran valmis, että tulevan asukkaan saattoi
tuoda tutustumiskäynnille.
Tänään
ei huvittanut ryhtyä rungon pystytykseen (koska sitä olisi pitänyt tehdä eiliseen tapaan
ulkona), joten tein mökin valmiiksi. Nitojalla, liimapistoolilla, puukolla ja päällysmateriaaliksi valitsemallani
kuramattokankaalla varustautuneena linnoittauduin kylppäriin, jonka lattian
toki suojasin ensin muovilla. Ensin leikkasin vanerilevyn palan päällä seiniin sopivan
kokoiset palat, eikä haitannut, vaikka seinien kulmat jäivät vähän rujoiksi:
näiden saumojen päälle oli alusta asti suunnitelmana laittaa ”vuorilaudat”
erivärisestä kankaasta ilmettä lisäämään. Katto oli päällystettävistä osista
mutkikkain kaikkine taitteineen, mutta ekstrapötkylä liimaa, kasa niittejä ja hieman
improvisaatiokykyä riittävät tässä hommassa varsin pitkälle. Viimeisenä
hienosäätönä vielä ”vuorilauta”-kangasta mökin oviaukon ympärille, ja – tupa on valmis!
Seuraavaksi
– en tiedä vielä milloin – alan suunnitella ja rakentaa runkoa, jonka huipulle
mökin ruuvaan. Päivitän ehkä siitäkin jotakin tänne, jos sattuu huvittamaan ja
jälki on sen näköistä, että sitä uskaltaa kenellekään näyttää.
Öö tuota mietin, miten saisin sinuun yhteyden? Ja joo homostelemaan en ala, mutta jos yhdistettäs voimavarat, rahan tekohan se on ollut mun toimiala. Pidän riimityksistäsi, joitain tehnyt itsekin.
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaYhteyden saa vaikkapa sähköpostitse; laitetaan tähän kaikkien näkyville anonyymi osoitteeni eli antoniobrave@suomi24.fi.