perjantai 5. helmikuuta 2016

Nikkaroinnin teoria, historia ja käytäntö



Suomalainen mies on eksistentialistiseen ajatteluun taipuvainen ja vaipuvainen olento. Kun nuo eksistentialistiset ajatukset sitten useimmiten vievät siihen loogiseen johtopäätökseen, että kaikki on täysin turhaa, tämän tunteen pakenemiseen suomalaisella miehellä on aina ollut kaksi keinoa. Toinen on tietysti viinan juominen; toinen on nikkarointi. Koska en itse ole koskaan ensimmäisestä ollut edes sen vertaa kiinnostunut, että olisi tehnyt mieli kokeilla, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Kouluaikoina olin järkyttävän huono teknisissä töissä. Todistukseen sai seiskan, jos ei tehnyt mitään, mutta osasi sentään käyttäytyä kunnolla ja oli telomatta itseään tai muita sirkkeliin ja vannesahaan. Sen korkeammalle en koskaan tähdännytkään. (Osasyy tähän varmasti oli kouluaikoinani surkea taso ko. aineen opetuksessa. Puutöiden opettajaksi jostain syystä päätyivät aina ne, joita ei sen enempää kognitiivisten kuin sosiaalistenkaan kykyjensä perusteella pystynyt erottamaan luokan sahapukista, ja ”opetus” oli poikkeuksetta muotoa ”no niin pojat, nyt ruvetaankin tekemään tällaista”.)

Vasta täysi-ikäiseksi tultuani aloin hitaasti ymmärtää hienouden, joka piilee kyvyssä työstää raakamateriaalit käsissään hyödyllisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi käyttöesineiksi – tai vaikkapa kokonaiseksi asuinrakennukseksi. Pikkuhiljaa uskalsin itsekin kokeilla, miltä työkalut tuntuivat käsissäni.

Samalla koin marxilaisen herätyksen sillä kaikkein perustavimmalla tasolla. Ainoa todellinen lisäarvo asioille syntyy vain työn kautta; mikään arvonnousu ei ole ansaittua, jos siihen ei liity henkilökohtaista ponnistelua ja inhimillistä prosessia, jossa raaka muuttuu valmiiksi ja hyödytön hyödylliseksi. Vain tässä tapauksessa objekteilla on aitoa arvoa – koska niillä on merkitystä.

No, se asenneongelmastani. Varsinainen asia, jota postaus käsittelee, on se, että ajattelin rakentaa kissan kiipeilypuun. Muutama vuosi sitten kunnostin eräälle tutulleni kiipeilypuun, kun tämän tomerat kissatytöt olivat tehneet alkuperäisestä päällisestä silppua. Kun olin saanut vanhan päällyskankaan pois ja uuden tilalle, heräsi ajatus, ettei rungonkaan rakentaminen mitään rakettitiedettä olisi. Nyt, kun kanssani saman katon alla asuu kissa, vanha idea alkoi taas pyöriä mielessäni.

Eilen päätin aloittaa nikkaroinnin hitaimmasta osasta eli mökistä. Materiaaliksi valitsin 9 mm kuusivanerilevyn. Mökki on muuten kauttaaltaan levystä väsätty; ainoastaan sisäkulmiin ruuvasin lisäksi pätkät ohutta rimaa, jotta seinien kiinnitys onnistuisi helpommin ja tukevammin. Työn jälki on tietoisen rujoa, sillä kunnollista tilaa ja tasoa palojen sahaamiselle ei ollut, ja oli selvää, että kaikki kuitenkin peittyisi vielä kankaalla. Parin tunnin sähläyksen jälkeen mökki oli sen verran valmis, että tulevan asukkaan saattoi tuoda tutustumiskäynnille.


Tänään ei huvittanut ryhtyä rungon pystytykseen (koska sitä olisi pitänyt tehdä eiliseen tapaan ulkona), joten tein mökin valmiiksi. Nitojalla, liimapistoolilla, puukolla ja päällysmateriaaliksi valitsemallani kuramattokankaalla varustautuneena linnoittauduin kylppäriin, jonka lattian toki suojasin ensin muovilla. Ensin leikkasin vanerilevyn palan päällä seiniin sopivan kokoiset palat, eikä haitannut, vaikka seinien kulmat jäivät vähän rujoiksi: näiden saumojen päälle oli alusta asti suunnitelmana laittaa ”vuorilaudat” erivärisestä kankaasta ilmettä lisäämään. Katto oli päällystettävistä osista mutkikkain kaikkine taitteineen, mutta ekstrapötkylä liimaa, kasa niittejä ja hieman improvisaatiokykyä riittävät tässä hommassa varsin pitkälle. Viimeisenä hienosäätönä vielä ”vuorilauta”-kangasta mökin oviaukon ympärille, ja –  tupa on valmis!



Seuraavaksi – en tiedä vielä milloin – alan suunnitella ja rakentaa runkoa, jonka huipulle mökin ruuvaan. Päivitän ehkä siitäkin jotakin tänne, jos sattuu huvittamaan ja jälki on sen näköistä, että sitä uskaltaa kenellekään näyttää.

2 kommenttia:

  1. Öö tuota mietin, miten saisin sinuun yhteyden? Ja joo homostelemaan en ala, mutta jos yhdistettäs voimavarat, rahan tekohan se on ollut mun toimiala. Pidän riimityksistäsi, joitain tehnyt itsekin.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Yhteyden saa vaikkapa sähköpostitse; laitetaan tähän kaikkien näkyville anonyymi osoitteeni eli antoniobrave@suomi24.fi.

    VastaaPoista