Käänteinen hyväntekeväisyys, eli projekti SaLaTajun luonnostelua

Yritän juosta säännöllisesti kymmenen kilometrin lenkkiä, mutta tänä kevättä kohti jo kääntyvänä talvena olen laistanut velvollisuudestani. Tänä iltana pakotin itseni liikkeelle, ja raikkaassa kevätilmassa syntyi seuraava mielestäni loistava idea, jolla voisin turvata lenkkimotivaationi säilymisen paremmin jatkossa.

Olen katkeruudessani ja ihmisvihassani edennyt niin pitkälle, ettei mikään vaikutuksiltaan positiivinen tavoite enää saa minua liikkeelle. Niinpä liikuttajani ja motivaattorini täytyy olla jotakin sellaista, joka ei edistä mitään hyvää, vaan on pelkästään kaikin puolin ilkeää ja ikävää.

Nykyaikana hyväntekeväisyys ja sillä hankittu positiivinen PR ovat kaikki kaikessa, kuten Uusi Lastensairaala 2017 -projekti tuhansine vapaaehtoisineen osoitti. Minua koko projekti vitutti jo silloin ja vituttaa edelleen, koska uskon pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, jossa ei tarvita hyväntekeväisyyttä välttämättömien asioiden hoitamiseen, vaan sairaalat kustannetaan verovaroin. Tästä se ajatus sitten lähti: on tullut aika esitellä käänteisen hyväntekeväisyyden käsite, jonka toteuttamiseksi luonnostelin mielessäni lenkillä projektia, jonka työnimi on SaLaTaju.

Idea toimii seuraavasti. Tavoitteena on valmentaa itsensä maratonjuoksukuntoon kahdessa vuodessa projektin käynnistämisestä (joka ei tapahdu vielä; tämä on vasta suunnitteluasteella). Noiden kahden vuoden aikana jokainen osallistuja säästää rahaa kuukausittain rahastoon. Mikäli maratonilla ei pääse maaliin eli tavoite ei täyty, juoksijan on lahjoitettava koko säästämänsä summa Lastensairaalalle. Jos juoksu kuitenkin onnistuu, joka penni käytetään juoksijan omien itsekkäiden mielihalujen tyydyttämiseksi, eivätkä kituvat kersat saa senttiäkään. Projektin työnimi onkin lyhenne sanoista Sairaan lapsen tappojuoksu.

Jos meillä on valtio, joka ei pysty verovaroin hoitamaan sairaita lapsiaan, sellaisen kansakunnan joka vitun ipana joutaa kuolla: jo pelkkä ajatuskin saa hymyn huulilleni. Niinpä ainakin oma motivaationi juoksuharjoitteluun pysyisi hyvin korkeana jo pelkästään sillä, etten todellakaan tahdo auttaa ketään – puhumattakaan siitä, että ilman töitä ja tuloja säästäminen ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen tekisi periaatteen lisäksi myös taloudellisesti tiukkaa. 

Luonnostelin jo logoideaakin tussilla A4-paperille.

Projektissa hienoa olisi myös keskisormen näyttäminen kaikelle sille oman kilven kiillotukselle, joka liittyy sosiaalisen median aikakauteen ja sen hyväntekeväisyyteen. Ihmiset, niin julkkikset kuin taviksetkin, tekevät hyviä tekoja saadakseen sponsoreita, positiivista näkyvyyttä ja hyvää PR-julkisuutta – ja tietenkin edistääkseen kaikella tuolla omaa suosiotaan ja uraansa.

Me tekisimme asian aivan päinvastoin. Me tekisimme epähurmaavan sosiaalisen joukkoitsemurhan. Emme kaipaisi sponsoreita tai faneja: me vain lähtisimme lenkille siksi, etteivät sairaat lapset saisi kaipaamaansa apua. Tavoitteena olisi saada ihmiset toivomaan epäonnistumistamme – miten hienoa sen jälkeen olisikaan onnistua ylittämään maaliviiva, hyvällä tuurilla jopa saada turpaankin heti reilun 42 kilometrin juoksurupeaman ja villien tuuletusten jälkeen!

Mitä mieltä olette? Ketkä olisivat kanssani mukana tällaisessa hyvän mielen ja kunnon juoksutapahtumassa, jos ideaa kehitetään yhdessä eteenpäin?