keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Näkyvyyttä meedioissa


Perättömiä laskuja lähettävät yritykset olivat melkoinen vitsaus jo pienyrittäjänä uransa tehneen isäni elinaikana, kun hänen postiaan käsittelin. Isäni yrityksen aktiivinen toiminta päättyi hänen kuolemaansa, mutta epämääräisiä laskuja kryptisistä palveluista saapuu yhä yrityksen nimellä ja osoitteella, ja ne aiheuttavat edelleen päänvaivaa.

Tällä kertaa kuitenkin päästiin helpolla, sillä laskun lähettäjä oli tehnyt epähuomiossa melko olennaisen virheen. Ohessa laskun lähettäjälle sähköpostitse lähettämäni viesti (tunnistetiedot luonnollisesti sensuroituna). Asian olisi tietysti yhtä hyvin voinut hoitaa myös kolmen-neljän rivin viestillä, mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut?

Hyvä Yritystietohaku.fi:n edustaja,


Isäni yritys YYYYYYYY Oy sai asiakasnumerolla XXXXX laskunne XX-XXXX, joka oli päivätty 13.6.2016 ja jonka eräpäiväksi oli merkitty 23.6.2016. Emme reagoineet tähän mitenkään, koska emme mielestämme olleet tilanneet mitään palvelua. Kun tästä laskusta sitten saapui maksumuistutus, jossa uhattiin perintätoimilla, katsoin aiheelliseksi kaivaa alkuperäisen laskun esille ja ottaa Teihin yhteyttä.


Googlailun perusteella Yritystietohaku.fi vaikuttaa sellaiselta palvelulta, josta puhutaan kaikenlaista monella keskustelufoorumilla, ja joka ilmeisesti lupaa asiakkailleen jonkinsorttista näkyvyyttä medioissa. Kaikesta päätellen asiakkaanne kuitenkin saavat medioiden ohella näkyvyyttä myös meedioissa: laskusta ilmenevien tietojen mukaan palvelunne käyttöönotosta on tehty isäni yrityksen kanssa puhelimessa sopimus 7.6.2016, ja tilaajana on N.N.

Tilauksen tehnyt isäni N.N. kuoli 22.8.2015.

Isäni uskoi vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään, mutta meihin lähiomaisiin hän ei ole silti toistaiseksi ottanut yhteyttä rajan toiselta puolelta. Siksi tuntuu mielenkiintoiselta, että hän on yli yhdeksän kuukautta poismenonsa jälkeen tehnyt kanssanne bisneksiä kuolemansa myötä aktiivisen toimintansa lopettaneen yrityksensä puhelimella – joka sekään ei ole ollut enää kuukausiin käytössä.

Mikäli meedionne ja isäni välinen kanava on edelleen auki, välittäkää hänelle viesti, että ikävöimme häntä kovasti. Lisäksi veljeni käski tiedustella, mihin hän on mahtanut laittaa vanhan kultakellonsa.

Muussa tapauksessa toivomme, ettemme enää koskaan kuule mitään yrityksestänne ja sen kyseenalaisista tavoista harjoittaa liiketoimintaansa. Jos lasku menee perintään, se riitautetaan ja asiasta otetaan yhteys viranomaisiin.

Terveisin,

Casey Ryback


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti