Taas uusi syy, miksi kenenkään ei pidä opiskella humanistista tutkintoa

Olen sanonut, että työllistymisen näkökulmasta minun olisi ollut järkevämpää alkaa sekakäyttää päihdyttäviä aineita kuin opiskella humanistisia aineita, sillä jopa kuiville pyrkivälle ex-narkkarille annetaan mieluummin uusi mahdollisuus kuin hyödyttömän ja typerän ainekokonaisuuden lukeneelle humanistille. Nyt sain oppia sen, että työllistymisen lisäksi tutkintoni pilasi myös alanvaihtohaaveeni.

Hain keväällä aikuiskoulutukseen, jotta pääsisin hankkimaan pätevyyttä tehdä jotakin sellaista, josta voisi olla jotakin konkreettista hyötyä yhteiskunnalle ja minulle itselleni. TE-keskuksen kanssa oli jo sovittu, että saisin opiskella 24 kk työttömyysturvalla, sillä heille oli selvää, että mikä tahansa ammatillinen tutkinto olisi työmarkkinoilla kysytympi kuin FM-paperini.

En kuitenkaan saanut opiskelupaikkaa. Perusteluna oli se, että koska minulla on jo yliopistotutkinto, ammatillinen koulutus ei edistäisi tarpeeksi työllistymismahdollisuuksiani. Unelmani uudesta alusta ja ehkä vielä jonakin päivänä jopa töihin pääsemisestä jäi näin pelkäksi unelmaksi.

Turhanpäiväinen korkeakoulututkinto & ei lainkaan työkokemusta on se kaikkein viheliäisin mahdollinen yhdistelmä. Ilman työkokemusta ei ole pienintäkään mahdollisuutta mihinkään sellaisiin ”soveltavaa korkeakoulututkintoa” vaativiin töihin, joihin tutkinnon avulla (ja/tai olemalla sukua oikeille ihmisille) muuten voisi päästä.

Samaan aikaan korkeakoulututkinto kuitenkin torppaa tehokkaasti toiveet päästä niihin yksinkertaisiin ja suorittaviin töihin, joihin ei vaadita koulutusta tai kummoista työkokemusta (ja jollaisiin itse asiantuntijahommia enemmän haikailisin). Hakiessani vaikkapa lehdenjakajaksi ja liittäessäni hakemukseeni kopioita yliopistotodistuksistani kaikkine laudatureineen ja erinomaisineen (koska mitään työtodistuksia ei ole liitettäväksi) koko touhu tuntuu varmasti vitsiltä myös siitä henkilöstä, joka hakemukseni lukee, mutta häntäkään se ei naurata.

Ainoaksi reitiksi noidankehästä ulos jäisi siis alanvaihto ja uuden koulutuksen ja pätevyyden hankkiminen, mutta näköjään tutkintoni muodostuu siinäkin kiviriipaksi. ”Ylikoulutettuja” pelkäävien työnantajien lailla myös opiskelupaikoista päättävät karsivat meidät heti kättelyssä ajatuksenaan, että työllistymme ”hyvillä papereillamme” muutenkin.

Tähän mennessä tutkintoni on siis sekä poikinut minulle (ainakin) 21 viikon odotusajan ilman työttömyysturvaa että vienyt mahdollisuuteni saada ammatillista koulutusta. Onneksi käteen jäi kuitenkin vahva sydämen sivistys ja arvostus ihmistieteitä kohtaan… Tai sitten ei. Japanissa vireillä oleva suunnitelma ajaa humanistiset tieteet alas yliopistoista olisi mielestäni erinomaisen tervetullut myös Suomeen. Minun kohdallani vahinko ehti jo tapahtua, mutta nuorempia täytyy suojella samalta kohtalolta. Huuhaatieteiden hävittämistä odotellessa voin vain kehottaa teitä, juuri lukiosta päässeet tai piakkoin pääsevät tulevat isänmaan toivot: älkää vain ikimaailmassa hakeko näille aloille.