torstai 29. kesäkuuta 2017

Pettymyksestä toiseen



Jo toisena vuonna peräkkäin hakemukseni ammatilliseen koulutukseen ei johtanut mihinkään. Tällä kertaa pääsin ihmeen kaupalla peräti haastatteluun asti, mutta siihen se sitten tyssäsikin, vaikka hakijoista sisään otettiin yli kolmannes. (Tämä tuntuu myös hyvin kannustavalta liittyen työnhakuun: työhakemuksillani en ole koskaan päässyt edes haastatteluun asti, ja kun haastattelussa esiintymistaitoni eivät todistetusti riitä edes näillä sisäänpääsylukemilla, mitkä ovatkaan mahdollisuuteni, jos valituksi tuleekin yksi sadasta tai harvempi? Se nimittäin on tilanne jokaisen kaikille avoimen työpaikan kohdalla – ja muihinhan minulla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta.)

Edessä siis on jälleen yksi vuosi ilman töitä, opiskelua, tuloja ja tulevaisuutta.

Musiikkiani vielä viimeisimpinä vuosina seuranneet sitkeimmät ovat saattaneet huomata tuotannossani tietynlaisen paradigman muutoksen. Huumorin määrä on vähentynyt, kun taas katkeruuden, ihmisvihan, unelmien hautaamisen, vanhenemisen, kaiken turhuuden, elämään pettymisen, itse aiheutetun häviäjyyden yms. teemoja on käsitelty enemmän.

Voin luvata, että suunta tulee jatkossakin pysymään samana – sikäli kun vielä saan itsestäni puristettua tekstejä ja kappaleita irti. Toisaalta tuntuu, että ei häviäjyydestäänkään pysty ammentamaan aihetta loputtomiin.

Saa nyt nähdä, mitä tässä tapahtuu elämän ja CR&KK-projektin suhteen.

2 kommenttia:

  1. Yritin kirjoittaa ainakin tunnin kannustavaa viestiä, josta kävisi ilmi, kuinka tärkeä juuri sinun musiikkiprojektisi on minulle. En kuitenkaan saanut muotoiltua viestiäni mitenkään nokkelasti, joten ajattelin vain esittää nöyrimmän kiitokseni kaikesta musiikista, jota olet vuosien mittaan tuottanut maailmaan. Toivon tietysti syvästi, että jatkat musiikin tekemistä oman halusi mukaan. Ennen kaikkea toivon, että saat vielä elämääsi kaipaamaasi sisältöä tulevaisuudessa.

    Ps. Jos olisin varakas aatelisherra, palkkaisin sinut oitis hovimuusikokseni, ellen olisi sitä jo aiemmin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa kuulla! Minulle on aina ollut tärkeämpää fanien laatu ja pysyvyys kuin määrä. Muutamakin kaltaiseni, kenties itsekin taloudellis-sosiaalisesti marginaalinen kuulija merkitsee minulle enemmän kuin 15 minuutin julkisuus viihdettä kaipaavan tavismassan tietoisuudessa. Olen tehnyt musiikkiani (enimmäkseen) omalla tavallani tiedostaen sen, että jos tarkoituksena olisi saavuttaa suuri suosio, asioita pitäisi tehdä toisin, mm.

      - esiintyä omilla kasvoillaan ja jos nyt ei nimellään, niin ainakin nimen pitäisi olla tiedossa
      - opetella räppäämään
      - tehdä kappaleita ryyppäämisestä, bilettämisestä ja naisista
      - kompressoida ja autotunetella ankarasti (ja muutenkin opiskella äänittämistä ja studiotekniikkaa)
      - polttaa ukulelet rantanuotiolla
      - poistaa verkosta vanhasta tuotannosta kaikki ne kappaleet, joita voitaisiin käyttää ja käytettäisiin minua vastaan siinä vaiheessa, kun "yrittäisin läpimurtoa"

      Ja niin edelleen.

      Ei palo tekemiseen ole kadonnut mihinkään, mutta nyt on taas sellainen vaihe, että ideoita kappaleisiin ei ole ja sellaisten syntyminenkin tuntuu kaukaiselta. Näitä kuivia kausia tosin on ollut ennenkin, ja kyllä sieltä taas jotakin pulpahtaa mielen pintaan jossakin vaiheessa pyytämättä ja yllätyksenä.

      Poista