En harrasta
shakkia. En edes osaa pelata sitä kunnolla. Tiedän säännöt ja ymmärrän
alkeellisimmat perusperiaatteet, mutta strategia
on siitä kaukana, kun räiskin menemään Chess
Titansissa tietokonetta vastaan ei-liian-vaikealla tasolla. (Kone ei osaa antautua,
joten otteluiden käännyttyä minulle voitollisiksi kehitän kaikista jäljellä
olevista sotilaistani kuningattaret ja DEMOLISOIN botinperkeleen laudanrakoon.)
Täydellisestä
lajiin liittyvästä barbariastani huolimatta eräs suosikkikanavistani YouTubessa on Mato Jelicin shakkikanava. Tämä kroatialaissyntyinen mutta
Australiassa asuva pelaaja esittelee ja kommentoi videoillaan shakin historian
merkittävimpiä ja hienoimpia otteluita. Kommentit ovat valaisevia ja saavat
jopa kaltaiseni turnipsin tiedostamaan hitusen verran mestaripelaajien
strategioiden neroutta ja otteluiden sommitelmien kauneutta, vaikka en niistä
mitään opikaan. Erinomaisen sisällöllisen tason ohella miehen puhetapa
yhdistettynä aksenttiinsa on erittäin rentouttava: toisinaan katson ja
kuuntelen näitä myös "ASMR-videoina".
Mato Jelicin
videot etenevät aina samalla tavalla, mutta se on mielestäni vain hyvä, sillä
hänen niihin kehittämänsä konsepti on toimiva. Jossakin
vaiheessa peliä mies lausuu vakiofraasinsa
”We have reached critical position of the
game.”
ja tämän
jälkeen pyytää pysäyttämään videon ja kysyy, myös aina samaa kaavaa
noudattaen, pystyykö katsoja keksimään, mikä on tilanteen ”killer move”. Toisinaan keksinkin, yleensä en. Nyt kuitenkin
vihdoin päästään tekstini varsinaiseen aiheeseen:
Lähes kuka tahansa voi keksiä, mikä
on ratkaisevalla hetkellä voitokas ”killer move”, kun joku – jälkiviisaasti –
kertoo sellaisen mahdollisuuden olevan olemassa. Siihen kuitenkin vaaditaan jo
kykyjä, että keskellä peliä huomaat itse,
milloin käsillä on ratkaiseva hetki ja tappajasiirron tekemisen tilaisuus,
vaikka kukaan ei antaisi vinkkiä etsiä.
Tämä
havainto ei enää liity pelkästään lautapeliin – sama nimittäin pätee kaikkeen
inhimilliseen toimintaan. Elämämme on täynnä tilaisuuksia, mutta kukaan ei ole kertomassa meille, milloin on oikea ja kriittinen hetki etsiä voitokas ratkaisu,
vaan asetelmat muuttuvat vauhdilla ja tilaisuudet sen myötä katoavat iäksi kuin
kyyneleet sateeseen. Vasta paljon myöhemmin saattaa jälkiviisaasti pystyä
toteamaan virheensä ja näkemään, mikä olisi ollut oikea siirto ja missä sen paikka, mutta silloin
peli on jo ohi ja elämästä jo syrjäydytty.
Elämässään
menestyviltä löytyy kyky tunnistaa kriittiset hetket ja hakea voitokas
ratkaisu. Meiltä muilta kyky puuttuu. Siinä se pieni ero, miksi ala-asteen
luokkatoverini rakentavat omakotitaloja, tekevät ammattiuraa ja ovat lasten
isiä ja äitejä, kun minä kyhjötän yhä peräkammarissa ilman ystäviä, yhtäkään
työelämässä vietettyä päivää tai seksuaalisia kokemuksia.
Ja katson
iltamyöhäisin YouTuben shakkivideoita rauhoittaakseni mieltäni.
Shakissa kuulemma kehittyy vain tiettyyn pisteeseen asti pelkällä intuitiolla ja pelaamisella ja tuon pisteen jälkeen pitää alkaa analysoimaan vanhoja pelejä ja siirtoja, jotta oikeaa kehitystä ja oppimista tapahtuu. Sama pätee varmasti myös elämään.
VastaaPoistaNo mutta sinua on kuitenkin versioitu loistavassa Neuromaani-romaanissa, joten kyllähän se nyt ainakin lasta tai paria vastaa.
VastaaPoistaPalasit jälleen aiheeseen Onnenkeksi-kappaleessasi.
VastaaPoistaPidin suuresti.