lauantai 23. marraskuuta 2013

Ei vituta

Näistä harmittoman oloisista karamelleista kaikki alkoi.


Ostin eilen irtokarkkeja, ja muiden mukana pussiin sujahti myös pari lapsuuteni suosikkia eli Oukki Doukkia. Illalla sitten koneella istuessani päätin herkutella ostoksillani, ja kaikki sujuikin hyvin siihen asti, kunnes tuli näiden epäekologisesti yksittäismuoveihin käärittyjen salmiakkikaramellien vuoro. Yritin avata muovia perinteiseen tapaan puristamalla karamellia toisesta päästä sormieni välissä, mutta muovi ei antanut periksi. Niinpä lisäsin voimaa, ja viimein kääre antautui – mutta mikä Pyrrhoksen voitto se olikaan!

Kivikova karkki nimittäin lennähti vauhdilla ulos kääreestä ja napsahti suoraan läppärini näyttöön. Onnistuipa pirulainen vielä osumaan näyttöön niin, että pikselit pimenivät peräti kahdesta eri kohdasta. Tietenkään tuhoalue ei liioin rajoittunut pariin yksittäiseen täplään, vaan osumajäljet muodostavat melko laajat kuviot.

Ja tällainen on naposteluhetken traaginen lopputulos.
 
Nollan euron tuloillani näitä kuvioita tullaankin katselemaan vielä monta vuotta ruudulla. Melkoinen riesa yhdestä pienestä karamellista.

2 kommenttia:

  1. Varsinainen salmiakkipommi... Karkinsyönti on näkäjään vaarallista muutenkin kuin hampaille. ;( Mites vakuutus, korvaisiko?

    VastaaPoista
  2. Jos jokin vakuutus olisi, niin... tuskinpa korvaisi. Kone on useamman vuoden vanhakin. Lisäksi kokemukseni kyseisestä liiketoiminnan alasta on, että vähänkin oudompien sattumusten kohdalla ne kyllä keksivät selityksen kielteiselle korvauspäätökselle: siihen kekseliäisyyteenhän noiden firmojen tuloksen tekeminen perustuu.

    Näytön vammat ovat pahentuneet omia aikojaan tässä muutaman päivän aikana. Digitaalihurme valuu hitaasti pystysuorina juovina kohti ruudun alareunaa pysäyttämättömänä kuin hiekka tiimalasissa tai itse aika. Samalla silmä kuitenkin on alkanut tottua näkyyn, eivätkä nuo jäljet onneksi ihan keskellä sijaitse. En tiedä mikä on elämän TARKOITUS, mutta sen tiedän, mistä elämässä on KYSE – siinä on kyse ikäviin asioihin tottumisesta.

    VastaaPoista