torstai 10. maaliskuuta 2016

Hyvin menee kuitenkin



Ilmoittauduin taannoin työttömäksi työnhakijaksi. Nyt sitten sain Kelalta viestin, että työmarkkinatukea kannattaa seuraavan kerran hakea kesäkuun lopussa, sillä en täyttänyt työssäoloehtoa (mikä ei niin hurjan yllättävää ole, sillä en ole koskaan ole ollut oikeissa töissä) eikä minulla ole ammatillista koulutusta. Näin saatiin jälleen uusi kohta listaan Miksi humanistinen FM-tutkintoni on täysin turha, sillä kyseiset paperit olivat paperia, kun odotusaikaa tuelle määriteltiin.

Ei tässä muuten mitään, mutta jollakin pitäisi elää. Tein loppuvuodesta muutaman viikon pitkiä päiviä yhdelle tutulle tämän rakennustyömaalla. Tuon työn loppumisesta on jo yli kolme kuukautta, mutta senttiäkään hän ei ole vielä palkkaani maksanut, ja onpa tuo työnantaja töiden loppumisen ja kerronnallisen nykyhetken välissä ehtinyt jo lomailla muutaman viikon Thaimaassakin. Ja kun hommat tehtiin sillä ainoalla tavalla, jolla mitään tekemään yleensäkään kelpaan, eli pimeästi, minkäänlaista keinoa periä saataviaan tai edes osoittaa, että sellaisia olisi, ei tietenkään ole.

Eli tilanteen voi tiivistää siten, että minulle ei makseta pennin jesajaa sen enempää töiden tekemisestä kuin niiden tekemättömyydestäkään. Halkaisijaltaan sellaiset muutamia kymmeniä kilometrejä oleva meteoriitti olisi nyt enemmän kuin tervetullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti