Lihavuus ja uusliberalismi

Törmäsin verkossa tällaiseen kirjoitukseen Tampereen yliopiston kulttuuri- ja yhteiskunta-alojen verkkolehdessä Alusta!

Tämä lihavuuden ja uusliberalismin suhdetta ruotiva kirjoitus on juuri sitä osastoa, joka kaikkein eniten saa minut häpeämään humanistitaustaani. Jo taikasanasta "uusliberalismi" arvaa, mitä on tulossa, eikä teksti tuota yllätystä: näissä vasemmistoakateemisissa sössötyksissä uusliberalismi on samanlainen määrittelyä kaipaamaton olkiukko ja näkymätön, kaikkialle ulottuva salaperäinen ja absoluuttinen paha kuin juutalaiset salaliittoihin hurahtaneiden äärioikeistolaisten kirjoituksissa. Ja aivan kuten juutalaisia myös uusliberalismia voidaan syyttää aivan kaikesta – jopa siitä, ettei läski saa enää edes itse kenkiä jalkoihinsa.

Taustalla tuntuu – kuinkas muutenkaan – kummittelevan myös yksisilmäinen sosiaalinen konstruktionismi. Kaikista lihavuuden todellisista biologisista, konkreettisesti terveyttä ja elämistä haittaavista tekijöistä vaietaan tarkoituksella, ja keskitytään puhumaan ylipainosta ikään kuin ylipainon määritelmä olisi vain kulttuurinen sopimus ja ongelmia esiintyisi ainoastaan määritelmien ja tulkintojen tasolla.

Rivien välissä tämäkin tutkija toki joutuu sen myöntämään, että lihavuudesta on oikeasti haittaa elämiselle ja työnteolle, kun hän puhuu kulttuurisena ihanteena olevista "rationaalisia valintoja tekevistä ja jatkuvasti tuottavista" ruumiista. Lihava ruumishan ei ole "jatkuvasti tuottava"; ylipaino todistetusti aiheuttaa terveysongelmia ja terveysongelmista seuraa sairauspoissaoloja. Poissaolojen suurempi todennäköisyys taas aiheuttaa sen, että työnantaja ottaa kahdesta vaihtoehdosta mieluummin töihin sen työntekijän, joka ei puuskuta jo noustuaan portaat toiseen kerrokseen. Mutta tämäkin on tutkijan mielestä väärin! Kaikille ilmeisesti pitäisi olla samat mahdollisuudet ja maksaa sama palkka, pystyivätpä he tekemään työtä ja tuottamaan tai eivät.

Ja lopuksi tietysti muistetaan vielä kirota sitä, jos jossakin asiassa yksilölle itselleen annetaan jonkinlaista vastuuta elämästään ja valinnoistaan – uusliberalismia kaikkein kauheimmillaan! Kyllä tähän nyt tarvitaan lisää julkista valtaa, eli nollatutkijakoulussa kampaviinereitä mässyttäneitä demaritätejä kertomaan kansalle, että aivan sama mitä teet, kyllä valtio huolen pitää omistaan, ja joku muu aina maksaa.

Itse asiassa juurikin pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannattajan pitäisi olla enemmän huolissaan lihavuudesta. Tässä systeemissä kukaan ulkopuolinen "muu" ei maksa, vaan me kaikki maksamme itse verorahoistamme lihavuuden kustannukset. Jos pelätty uusliberalismi toteutuisikin, jokaisen pitäisi kustantaa amerikkalaistyylinen läskiskootterinsa ja muut viulut kokonaan omasta pussistaan; kunhan maksukykyä vain löytyisi, tällöin jokaisella olisi vapaus olla niin plösö kuin huvittaa eikä se olisi kenellekään ongelma. Niin kauan kuin muut kuitenkin päätyvät maksamaan näistä yksilön valinnoista, muilla on oikeus myös kritisoida niitä.