maanantai 21. maaliskuuta 2016

YouTube-matematiikkaa



YouTube-kanavani on tänään ollut olemassa 573 päivää. Tilaajia kanavallani on 220. Tästä saadaan yksinkertaisella jakolaskulla selville, että tilaajia on kertynyt noin 0,38 päivässä eli noin 2,7 per viikko.

Sattumanvaraisesti valitsemallani suositulla kotimaisella tubettajalla eeddspeaksilla on tätä kirjoittaessani 226 115 tilaajaa. Hänen kukistamisensa olkoon realistisena haasteenani.

Jos oletetaan, ettei eeddspeaks saa enää koskaan yhtään tilaajaa (varmuuden vuoksi laitoin linkin hänen YouTube-kanavansa sijasta Lemonpartyyn, jotta te, arvon lukijani, ette vahingossa hänen kanavasivulleen eksyttyänne klikkaisi Tilaa-nappulaa ja hankaloittaisi kilpailuamme), mutta ei liioin menetä entisiään, tarvitsen siis enää vain vaivaiset 225 895 tilaajaa päästäkseni tasoihin.

Mikäli oman kanavani tilaajien määrä kasvaa lineaarisesti samaan tahtiin kuin tähän asti, tasatilanteeseen pääsemiseen kuluvien viikkojen määrä saadaan selville jakamalla puuttuva tilaajamäärä tuolla likiarvoltaan 2,7 olevalla luvulla, jolla tilaajamääräni kasvaa viikossa. Näin tulokseksi saadaan 80451 viikkoa, joka vuosiksi muutettuna tekee 1541,8 vuotta.

Eli, jos eeddspeaks ei saa enää yhtään uutta tilaajaa (niin kuin sopii olettaa) ja oma menestystaipaleeni jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti (niin kuin myös sopii olettaa), laskelmieni mukaan menen hänestä hujahtaen ohi jo aivan vuoden 3558 alussa! Tiukaksi menee!

Edit. Itse asiassa em. laskelmani eivät edes huomioineet karkauspäiviä, joita tuohon puoleentoista vuosituhanteen mahtuu noin vuoden päivien verran (joka neljäs vuosi paitsi tasavuosisadat, jotka eivät ole 400:lla jaollisia). Voittoni häämöttää siis jo vuodessa 3557 eli ihan kohta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti