Myyttiä murtamassa

Tunnetun myytin mukaan ankan (Anas platyrhynchos f. domestica) ääni (kvaak kvaak) ei kaiu missään olosuhteissa. Tämä myytti on sittemmin kyetty todistamaan vääräksi[1]: muiden äänten lailla myös ankan vaakunta kaikuu, vaikka ihmiskorvan onkin sitä vaikea erottaa.

Läheskään kaikkia äänten ominaisuuksiin liittyviä myyttejä ei kuitenkaan ole vielä ehditty empiirisesti todentaa tai falsifioida, vaan moni arkipuheessa totuutena pidetty auditiivinen väite perustuu yhä pelkkiin uskomuksiin. Yleisesti tosiasiaksi ajatellaan muun muassa uskomus, että Yö-yhtyeen Olli Lindholmin ääntä ei saa sointumaan, säestettiinpä sitä millä tahansa instrumentilla.

Johtamani kolmen hengen tutkimusryhmä täällä Perä-Suomen Etnomusiikki-instituutissa käynnisti vuodenvaihteessa valtion rahoittaman projektin selvittämään em. myytin paikkansapitävyyttä. FT (etnomusikologia) Jukka Karpon valinta oli itsestäänselvyys: miehen asiantuntemus indonesialaisen gamelan-musiikin representatiivisista ulottuvuuksista ja Big Mac -hampurilaisten valmistamisesta itseään 15 vuotta nuoremmista koostuvassa työyhteisössä haki maassamme vertaistaan. HuK (kulttuuriantropologia) Janica Lumonen puolestaan otettiin mukaan virallisen selityksen mukaan kiintiönaisena; käytännössä hänen valintansa perustui opiskelijan rintavarustuksen kokoon ja työyhteisöä piristävään vaikutukseen[2].

Teknistä tukea ryhmällemme antoi FM (tietojenkäsittelytiede) Vertti Nötäjä. Hänen esittelemänsä ohjelmiston avulla saimme suodatettua Lindholmin laulun erilleen instrumentaaliraidasta, mikä äänen poikkeuksellisen sointumattomuuden ansiosta ei Nötäjän mukaan ollut teknisesti kovinkaan vaikeaa. Kolmen päivän intensiivikurssituksen jälkeen humanistijoukkomme oli lopulta sisäistänyt monimutkaisen filtteröintiohjelman käytön, johon sisältyivät Yön albumin sijoittaminen tietokoneen levyasemaan ja ohjelman Start-nappulan painaminen. Saatoimme aloittaa itsenäisen työn.

Projektin työläin vaihe oli hankkia ”Rakkaus on lumivalkoinen” -kappaleeseen säestykset kaikilla maailman instrumenteilla soitettuna. Ilman kansainvälisen tiedeyhteisön ja ulkomaisten yliopistojen tukea ja panosta urakka ei olisikaan onnistunut; nyt kuitenkin saimme maaliskuun loppuun mennessä eri puolilta maailmaa sähköpostitse yli 9 000 tiedostoa, joilla tuo Jussi Hakulisen säveltämä kaunis menestysballadi kuullaan mm. thereminillä, kotolla ja vuvuzelalla tulkittuna.

Tämän jälkeen laitoimme soimaan Lindholmin erotellun lauluraidan ja kokeilimme sen taustalle kutakin instrumenttia vuorollaan. Kunkin soittimen kohdalla ryhmämme jäsenet tekivät muistiinpanoja kuulokuvasta ja vertailivat tuloksiaan. Joka kerta tulos oli yksimielisesti negatiivinen: Ollin ääni ei soi. Kahden seuraavan kuukauden aikana ehdimme käydä läpi noin 8 000 instrumenttia.

Kesäkuun alussa ryhmämme koki karmaisevan menetyksen, kun aamulla työmatkaansa tekemässä ollut FT Karpo ajoi autonsa sillan betonipilariin ja menehtyi välittömästi. Kuolinsyytutkimuksessa paljastui, että autoradio oli epähuomiossa viritetty SuomiPOPin taajuudelle, ja kanavan soittolistojen tarkastelusta kävi ilmi, että ”Rakkaus on lumivalkoinen” soitettiin onnettomuuden aikoihin. Lopullinen syy tragedialle jää ikuiseksi arvoitukseksi, mutta on hyvinkin mahdollista, ettei herkän kollegani mieli kestänyt kuulla tuota kansan syvien rivien karaokeiltojen suosikkikappaletta enää noin 8 400. kerran jälkeen. Hieno mies antoi henkensä tieteen vuoksi, rauha hänen muistolleen! Traagisen menetyksen seurauksena projekti viivästyi kahdella viikolla, jotka käytin kollegani HuK Lumosen lohduttamiseen. Noiden päivien aikana, kellokortin raksuttaessa plussatunteja laboratorion lattialla lojuessamme ja tupakkaa kiskoessamme, kypsyi päätöksemme, ettei Karpoa korvattaisi, vaan saattaisimme urakan loppuun kahdestaan. Kuuntelimme siis jäljelle jääneet tiedostot törmäämättä yllätyksiin.

Olimme jo koonneet muistiinpanomme ja kirjoittamassa tutkimusraporttiin lopputulostamme, että Olli Lindholmin ääni ei soi minkään tunnetun instrumentin kanssa, kun laboratoriolle toimitettiin nuhjaantunut paketti. Avasimme paketin, joka sisälsi yhden ainoan C-kasetin ja saatekirjeen, jossa pahoiteltiin myöhästymistä levottomien olojen vuoksi ja toivotettiin onnea tutkimukselle. Salaperäisen paketin lähettäjää ei kirjeessä mainittu ja paketissakin kyseinen kohta oli kastunut verestä lukukelvottomaksi, mutta kasetin kerrottiin sisältävän koillisudmurtialaisella jakkihärän reisiluusta kaiverretulla nenähuilulla soitetun version ”Rakkaus on lumivalkoinen” -kappaleesta. 

Laitoimme kasetin välinevaraston perukoilta löytyneeseen pölyiseen soittimeen ja tietokoneelta Lindholmin laulamaan.

Äänet soivat täydellisesti yhteen; ne tulivat yhdeksi lihaksi kuin tutkija ja urallaan etenemisestä haaveileva nuorempi assistentti. Kunpa myös työtoverini Karpo olisi saanut nähdä ja kuulla tämän! Nyt ymmärsin, ettei hän kuollut turhaan.

Myytti oli murrettu. Se soi sittenkin.

[1]   http://www.acoustics.salford.ac.uk/acoustics_info/duck/

[2]   Valinnan seurauksena tammikuun tiedekuntakokouksessa laitoksemme feministinen jaosto ilmaisi pettymyksensä ratkaisuumme ja muistutti naiskiintiöiden perimmäisenä ideana olevan yhteiskunnallisen tasoituksen antamisen rumille naisille. Tämän toki olimme aina tienneet, mutta silti oli mukavaa kuulla se heidän omasta suustaan.