maanantai 2. syyskuuta 2013

Overtura


Tässä on Casey Ryback (& Katkotut Kädet), marginaalinen ihminen ja amatöörimuusikko netin syövereistä (Mikserissä http://www.mikseri.net/artists/?id=126762), ja tämä on blogini. Luultavasti blogista tulee melko musiikkiaiheinen sellainen, mutta ehkä joskus saatan kirjoittaa jostakin muustakin.

En oikeastaan edes tiedä, miksi päätin aloittaa blogin pitämisen loppuvuodesta 2013, noin vuosikymmenen verran myöhässä mediumin kulta-ajoista, jolloin koko blogimaailma ei vielä ollut pelkkää narsististen teinityttöjen pappa betalar -vaateostosten esittelyä ja vastaavaa piinallisen pinnallista roskaa vaan ihan tolkullista touhua. Ehkä myöhäinen mukaantuloni selittyy sillä, että katson mediumin nykyisten laadullisten kriteerien olevan riittävän väljät myös omalle yhtä narsistiselle ja sisällöttömälle (mutta sentään epämaterialistiselle, kiitos varattomuuteni ja kykyni tehdä välttämättömyyksistä hyveitä!) länkytykselleni.

Kuten aiemmassa nettikirjoittelussani, lauluissani ja muissakin verkkotouhuissani kaikkina näinä vuosina, myös täällä turvaudun nimimerkin takaa sivaltamiseen. Internetin anonymiteetti on sananvapauden kannalta yksi hienoimmista asioista, jonka mediasukupolveni on saanut kokea, ja tätä oikeutta aion jatkossakin käyttää ja puolustaa. Tämä on meidän aikamme viimeinen kesytön korpimaa, suojelkaamme sitä – ja ihmistä siellä – julman kauniissa luonnontilassaan!

Jotakin kuitenkin lienee syytä kertoa kirjoittajasta nimimerkin ja virtuaaliorkesterin takana. Olen hieman alle kolmekymppinen yliopisto-opiskelija ns. pehmeältä, yhteiskunnallisesti turhalta ja työllistymisnäkymiltään marginaaliselta alalta. En ole päivääkään ollut työelämässä: CV:ni loistaa tyhjän valkoisena arkkina. Olen siis täysin työllistymiskelvoton, syrjäytynyt yhteiskunnasta kaikin muin kriteerein paitsi sellaisin, jotka näkyvät virallisissa syrjäytymistilastoissa. Asun yhä kotona peräkammarissa. Tässä toivottomassa tilanteessa musiikki (niinä harvoina hetkinä, jolloin saan olla yksin kotona ja voin äänitellä rauhassa) toimii henkireikänä antaen merkityksiä ja sisältöä sinne, missä niitä ei muutoin ole – elämääni. Yleiseksi asenteekseni itseäni ja maailmaa kohtaan olen valinnut huumorin: jotkut asiat yksinkertaisesti ovat aivan liian suuria vakavasti otettaviksi.

Tämä blogi ei kuitenkaan tule painottumaan sen enempää sananvapauskysymyksiin kuin tylsään luuseriin nimimerkin takana, vaan tarkoitus on keskittyä viihteellisyyteen. Luvassa lienee ainakin mielensäpahoittajille sopimatonta paskanjauhantaa, autistista luennointia suosikkiartisteistani ja omien musiikkiprojektieni päivityksiä ja taustoituksia. Mikään näistä ei tule kiinnostamaan ketään, mutta en jaksa piitata siitä. Kuten naiset väittävät meikkaamisestaan, sanon nyt kirjoittamisestani (aivan yhtä rehellisesti): teen tämän kaiken vain itseni vuoksi.

Tervetuloa silti mukaan!



P.S. Vielä tuohon akateemisen syrjäytyneen elämäntilanteeseeni palatakseni, jo kiinalainen runoilija Hanshan (tarkkaa elinaikaa ei tiedetä, vaan runot ajoittuvat jonnekin välille 600–900 jaa., ja kyseisellä nimellä runoilleitakin arvellaan Kreikan Homeroksen lailla olleen enemmän kuin yksi) tunsi saman ongelman. Vuosituhannet ja kulttuurit vaihtuvat, mutta on ilo huomata maailmassa olevan asioita, jotka eivät koskaan muutu:

”Vaikuttava on komean nuorukaisen muoto;
hän on lukenut laajasti historiaa ja klassikkoja.
Häntä puhutellaan herraksi;
kaikki kutsuvat häntä oppineeksi.
Mutta hänelle ei ole tarjottu virkaa,
eikä hän osaa käytellä auraa.
Talvet hän kulkee kuluneessa puuvillapuvussa:
näin kirjat vievät ihmisen kurjuuteen!” (Kylmä vuori, runo 8. Suom. Pertti Seppälä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti