Tässä on Casey Ryback (& Katkotut Kädet), marginaalinen ihminen ja amatöörimuusikko netin syövereistä (Mikserissä http://www.mikseri.net/artists/?id=126762), ja tämä on blogini. Luultavasti
blogista tulee melko musiikkiaiheinen sellainen, mutta ehkä joskus saatan
kirjoittaa jostakin muustakin.
En oikeastaan edes tiedä, miksi päätin
aloittaa blogin pitämisen loppuvuodesta 2013, noin vuosikymmenen verran
myöhässä mediumin kulta-ajoista, jolloin koko blogimaailma ei vielä ollut
pelkkää narsististen teinityttöjen pappa betalar -vaateostosten esittelyä ja
vastaavaa piinallisen pinnallista roskaa vaan ihan tolkullista touhua. Ehkä
myöhäinen mukaantuloni selittyy sillä, että katson mediumin nykyisten
laadullisten kriteerien olevan riittävän väljät myös omalle yhtä narsistiselle
ja sisällöttömälle (mutta sentään epämaterialistiselle, kiitos varattomuuteni
ja kykyni tehdä välttämättömyyksistä hyveitä!) länkytykselleni.
Kuten aiemmassa
nettikirjoittelussani, lauluissani ja muissakin verkkotouhuissani kaikkina näinä vuosina, myös täällä turvaudun nimimerkin takaa sivaltamiseen. Internetin anonymiteetti on sananvapauden kannalta
yksi hienoimmista asioista, jonka mediasukupolveni on saanut kokea, ja tätä
oikeutta aion jatkossakin käyttää ja puolustaa. Tämä on meidän aikamme
viimeinen kesytön korpimaa, suojelkaamme sitä – ja ihmistä siellä – julman
kauniissa luonnontilassaan!
Jotakin kuitenkin lienee syytä
kertoa kirjoittajasta nimimerkin ja virtuaaliorkesterin takana. Olen hieman
alle kolmekymppinen yliopisto-opiskelija ns. pehmeältä, yhteiskunnallisesti turhalta
ja työllistymisnäkymiltään marginaaliselta alalta. En ole päivääkään ollut työelämässä:
CV:ni loistaa tyhjän valkoisena arkkina. Olen siis täysin työllistymiskelvoton,
syrjäytynyt yhteiskunnasta kaikin muin kriteerein paitsi sellaisin, jotka
näkyvät virallisissa syrjäytymistilastoissa. Asun yhä kotona peräkammarissa.
Tässä toivottomassa tilanteessa musiikki (niinä harvoina hetkinä, jolloin saan
olla yksin kotona ja voin äänitellä rauhassa) toimii henkireikänä antaen
merkityksiä ja sisältöä sinne, missä niitä ei muutoin ole – elämääni. Yleiseksi
asenteekseni itseäni ja maailmaa kohtaan olen valinnut huumorin: jotkut asiat yksinkertaisesti ovat aivan liian suuria vakavasti otettaviksi.
Tämä blogi ei kuitenkaan tule
painottumaan sen enempää sananvapauskysymyksiin kuin tylsään luuseriin nimimerkin
takana, vaan tarkoitus on keskittyä viihteellisyyteen. Luvassa lienee ainakin mielensäpahoittajille
sopimatonta paskanjauhantaa, autistista luennointia suosikkiartisteistani ja
omien musiikkiprojektieni päivityksiä ja taustoituksia. Mikään näistä ei tule
kiinnostamaan ketään, mutta en jaksa piitata siitä. Kuten naiset väittävät
meikkaamisestaan, sanon nyt kirjoittamisestani (aivan yhtä rehellisesti): teen
tämän kaiken vain itseni vuoksi.
Tervetuloa silti mukaan!
P.S. Vielä tuohon akateemisen
syrjäytyneen elämäntilanteeseeni palatakseni, jo kiinalainen runoilija Hanshan (tarkkaa elinaikaa ei tiedetä,
vaan runot ajoittuvat jonnekin välille 600–900 jaa., ja kyseisellä nimellä runoilleitakin
arvellaan Kreikan Homeroksen lailla
olleen enemmän kuin yksi) tunsi saman ongelman. Vuosituhannet ja kulttuurit
vaihtuvat, mutta on ilo huomata maailmassa olevan asioita, jotka eivät koskaan muutu:
”Vaikuttava on
komean nuorukaisen muoto;
hän on lukenut
laajasti historiaa ja klassikkoja.Häntä puhutellaan herraksi;
kaikki kutsuvat häntä oppineeksi.
Mutta hänelle ei ole tarjottu virkaa,
eikä hän osaa käytellä auraa.
Talvet hän kulkee kuluneessa puuvillapuvussa:
näin kirjat vievät ihmisen kurjuuteen!” (Kylmä vuori, runo 8. Suom. Pertti Seppälä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti