keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Top 3: Lapsuuden tv-mainokset


(Pyydän anteeksi että blogin fontti heilahtelee edestakaisin pienestä isoksi ja päinvastoin. Tämä vitun perkele ei tottele millään tavalla yrityksiäni muokata ulkoasua, vaan kaikki asiat tapahtuvat tai ovat tapahtumatta täysin satunnaisesti. Yritän tehdä asialle vielä jotakin, kunhan vain keksisin mitä.)

Meillä kaikilla (tai no, kaikilla paitsi lestadiolaisilla: he voivat nyt keskittyä muistelemaan vaikka aivopesua, selkäsaunoja ja insesmiä) on omat rakkaat tv-muistomme lapsuudesta, ja mainokset jos mitkä ovat usein painuneet tehokkaasti mieleen – sehän niiden tarkoituskin oli ja on. Esittelenpä lyhyesti kolme lähtemättömän vaikutuksen tehnyttä mainosta ajalta ennen karvojen kasvamista hassuihin paikkoihin.



Tämä mainos jäi mieleen lähinnä yleisen eeppisyytensä takia: kotkan syöksy ja veden kuohut näyttivät lapsena – ja näyttävät edelleen – todella hienolta, ja musiikin mahtipontisuus oli ja on linjassa kuvamateriaalin kanssa. Sinänsähän kuva ja ääni eivät liity millään lailla tuotteeseen, vaan spotilla olisi voinut mainostaa melkein mitä tahansa... tai ehkä ei kuukautissiteitä ja emätinpuikkoja kuitenkaan, sillä onhan tässä nyt iha vitu awesome äiä meininki.

(Samaa formaattia noudattaa Delta Airlinesin mainos, johon eräs ysärin suosikkikappaleistani eli ”Adiemus” alkuaan on sävelletty, mutta Deltan tapauksessa voice-over puhuu ja mainostettava tuote on esillä muutenkin kuin vasta lopussa. Toisaalta lentokoneet ovat ylväitä; niitä voi paremmin vuorotella delfiinien kanssa, kun taas useampaan kertaan toistettu leikkaus mallia ”kotkan liito – kaljapullo – kotkan syöksy – kaljatuoppi” ei ehkä olisi samalla lailla nostattavaa.)

Tämän parasta versiota 90-luvun alusta ei valitettavasti löydy netistä, mutta sen voi rekonstruoida mielessään palasista: kuvamateriaali otsikon versiosta, ja taustalle soimaan tämä Ile Kallion tulkinta ”El Condor Pasa" -kappaleesta vuodelta 1990 (mainosta varten äänitetty promosingle). Erittäin komea sovitus, jossa äänitysajankohdan kyllä kuulee soundimaailmasta – syntikkasoundit ja saksofonisoolo eivät ihan nykytrendin mukaisia ole – mutta tyylitajuinen kokonaisuus kuulostaa yhtä kaikki edelleen mahtavalta.



Tälle listalle tahdoin valita keskenään erilaisia mainoksia, ja ottaa mukaan myös yhden sellaisen ikimuistoisen, jossa ei käytetä lainkaan musiikkia. Tässä mainoksessa luotetaan luonnon hiljaisuuteen, jossa vain linnut visertävät ja… moottorisaha laulaa. Kyllä, sekin on hyvin luonnollinen ääni ja kuuluu olennaisena osana suomalaisen maaseudun äänimaisemaan: sen kuullessaan voi tuntea nenässään kaadetun tuoreen puun tuoksun. Erilaista on myös se, että vaikka kaikissa kolmessa pyritään tunnelman luomiseen, tässä mukana on lisäksi huumoria visuaalisen gagin muodossa.

Jos nostalgiset suosikkimainokseni keskenään erilaisia ovatkin, niin on näillä myös jotakin yhteistä: kaikissa näissä on luonto jotenkin läsnä, eikä näissä hirveästi höpötetä, vaan annetaan kuvan ja äänten puhua puolestaan. Luonto ja jäyhyys: suomalaisille myydään suomalaisuudella. Tässä voice-over ei kuitenkaan rajoitu pelkästään tuotteen nimeen, vaan mukana on myös tarttuva hokema: näiden viljelyhän on mainosten vakiintuneimpia keinoja jäädä ihmisten mieleen. ”Jou mään! Tsikaako!” ”Elämä on.” Tankeroenglannilla tarjoiltu huomio kansanluonteestamme jäi edellä mainittujen lailla elämään – mutta sitä en kyllä muistanut tarkistamatta asiaa, mitä tässä tarkalleen ottaen mainostettiin, kun makkara ja saunan rakentaminen eivät mitenkään toisiinsa liity.

Silti arvostan enemmän mainosta, jonka vitsi, tunnelma, hokema ja kaikki muut yksityiskohdat paitsi tuote ovat mielessä vielä 20 vuotta myöhemmin kuin sellaista, jonka tuotteineen ehkä muistan tunti mainoksen näkemisen jälkeen kaupassa, mutta en enää sen koommin.



Valio hallitsee hienot mainokset. Tai hallitsi… Se saatanan ”no haloo” -ipana radiossa vinkumassa jogurtin sattumista pitäisi ensin hakata henkihieveriin ja sitten lukita kellariin kuukaudeksi vesiämpärin ja homeisen leiväkannikan kera, niin eiköhän nirsoilu loppuisi ja perinteinenkin marjajogurtti paloineen alkaisi kummasti maistua. (Vihaan lapsia, etenkin mainoksissa sössöttäviä, niin paljon, että kyseisen valmistajan jogurtti on toistaiseksi boikotissani, vaikka en itsekään niistä paloista siellä niin hirveästi perusta.) Valion parhaiten mieleeni jääneistä mainoksista vuosien varrelta olisi voinut koota vaikka oman top-vitoslistan, jolta löytyisivät kutakuinkin tässä järjestyksessä:

                      5. Nuori Selänne ja baaritiskiä pitkin liukuva maitolasi (pidän salaa myös tästä
                                   Vanha Selänne -mainoksesta, vaikka se vähän liian disney onkin)
4. Nylon Beatin Panit maitoa tulemaan
3. Piimämainos jossa mies suututtaa kihlaamansa blondin vehtaamalla                                    brunetin kanssa ylisillä

Tuonkin listani ykkönen kuitenkin olisi tämä tunnelmapala, jossa minusta on kaikki kohdallaan. Upea kesäyö ja Suomen luonto, kansallisen kuvastomme klassinen ”kaupunkilaisnuorukaiset ja maalaistytöt” -asetelma, kauttaaltaan unenomainen tunnelma ja hieno kuorosovitus ja -tulkinta vanhasta kansanlaulusta. Kaikki tämä jäi hyvin mieleen lapsena. Sitä en kuitenkaan muistanut, vaan nauroin vasta nyt YouTubesta tämän pätkän taas löydettyäni ylioppilaskuorolaisten – anteeksi nuorisokieleni – burgeroinnille paimentyttöjen pamahdettua paikalle. Ehkä siinä onkin tämän fantasiamainoksen myönnytys realismille: kaikkihan tietävät, että kuoroa harrastavien miesten reaktio verevien neitokaisten ihaileviin hymyihin on paniikki ja moi pitää mennä.

Mitkä mainokset ovat tehneet teihin lähtemättömän vaikutuksen, hyvässä tai pahassa?

3 kommenttia:

  1. "Lahtelaista, tottakai." Esim:
    http://www.youtube.com/watch?v=hjUXXaISPwc

    http://www.youtube.com/watch?v=a4QUghWP06Y

    Sekä tietysti Tupla-patukan Indiana Jones -henkiset mainokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplan seinän takainen patukka pyöri mielessä yhtenä vaihtoehtona listalleni, mutta kilttinä lapsena se ei tuolloin herättänyt suurempia tunnereaktioita. Jos listalle olisi pitänyt valita jokin jinglen sisältänyt, ensimmäisenä mieleen tuli ärsyttävän tarttuva "Koosh": http://www.youtube.com/watch?v=xkGzQjYzec0#t=3m36s Sanatkin olivat hyvin muistissa 21 vuoden jälkeen. Tai "Kellogg's Frosties -maulla peliin Tiikerin tuot! (Niin tuot!)"

      Halusin kuitenkin koota listalle enemmän tunnelmallisia ja kotimaisia mainoksia. (Light Beerissä kyllä on ihailtavan kovaa yritystä amerikkalaisuuteen, melkein kuin puikoissa olisi ollut itse Renny Harlin.)

      Poista
  2. Valiolla oli hienot mainokset, muistan myös lapsuudesta. Ystäväni kertoi, että heillä on mainos tekeillään, vielä täytyisi mainoksen viimeistely tehdä. Todella mielenkiintoista puuhaa. Visuaalinen osaaminen ja kekseliäisyys varmasti on tärkeää kun näitä tekee.

    VastaaPoista