Pyydän
lukijoiltani – teiltä kummaltakin – jo etukäteen anteeksi politiikasta
puhumista. Laulujeni ja tekstieni perusteella satunnainen tarkkailija voisi pitää minua
äärimmäisenä anti-libertaarina, toisin sanoen tympeänä ja katkerana komurunkkuna.
Eikä tuo havainnoija kovin väärässä olisikaan, mutta vastustukselleni on hyvin
käytännönläheinen syy: jos
libertaristiset fantasiat toteutuisivat nykymuodossaan, kuolisin viikossa
katuojaan. Onko siis liikaa vaadittu, etten seiso heidän joukoissaan?
Onneksi
libertarismi on vain ajatusleikki, joten raivokkaan vastustuksen sijasta voin
itsekin alkaa leikkiä mukana. Minustakin nimittäin voisi tulla libertaari, mutta se
edellyttäisi joitakin korjauksia ja uusia lähtökohtia tähän oppiin.
Ensinnäkin
ihmettelen näiden kravattikaulaisten nuorten kokoomussiloposkien ”minimivaltio”-fantasioita.
Internet-meemiksi noussut ”Yksityistäisin kaiken” -fraasi ei ole totta edes
libertaristisissa päiväunissa, vaan niissäkin valtiolle jäisi sentään jokin
rooli. Näitä rooleja olisivat
- poliisi
- puolustusvoimat
- oikeuslaitos.
Olen
toki minimivaltiolaisten kanssa samaa mieltä siitä, ettei näitä voi
yksityistää. Silti minua hämmentää, miten paljon onkaan sattumaa, että tämä
porukka tahtoo säilyttää valtiossa täsmälleen
ja ainoastaan ne osat, jotka suojelevat rikkaita siltä, ettei heiltä ryöstetä,
mitä he ovat jo saaneet haltuunsa. Arvatenkin yhtä sattumanvaraista on,
että he haluaisivat lakkauttaa valtiolta
kaikki ne instituutiot ja järjestelmät, joiden tehtävä on suojella
vähäosaisia. Reilu peli sen pitää olla: joko ”jokaiselle jotakin” -nykymalli
tai sitten täysi anarkia (jossa kellään ei ole kivaa, mutta ainakin elämä on
tasapuolisesti yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt).
Jatketaan
kuitenkin minimivaltion ideasta. On yksi teoreettinen tapa tehdä tästäkin
asetelmasta oikeudenmukainen ja sellainen, jonka voisin allekirjoittaa, mutta sattuma
numero kolme: libertaarit – ainakaan sieltä kokoomusnuorten suunnalta – eivät koskaan
esitä tätä. (Ilmeisesti tuleva ehdotukseni ei ole heistä ”realismia”, ikään
kuin heidän omansa sitä olisivat.) Minimivaltiossa voisi nimittäin olla kivaa
kilpailla, kunhan kaikki vain lähtisivät samalta viivalta.
Eli:
ensin jaetaan resurssit, sekä materiaaliset että
henkiset, tasan, ja sitten
katsotaan, kuka voittaa: karhu vai jellona, kokoomusnuori libertaari,
kolmekymppinen peräkammarinpoika vai bangladeshilainen katulapsi? Henkisiä
resursseja per se ei toki voi jakaa
tasan, mutta ainakin mahdollisuus
niihin tulisi olla kaikille sama (tässä Suomi ilmaisine koulutuksineen onkin
maailman huippua, toivottavasti pysyykin).
Vasta
silloin libertaristinen fantasia olisi edes jotenkin oikeudenmukaisesti perusteltu.
Otetaanpa analogiaksi 1 500 metrin juoksu, koska eniten tönimistä ja
kyynärpäitä sisältävänä se on juoksumatkoista paras analogia elämälle. Elämme maailmassa,
jossa eräillä on valmiiksi 750 metriä etumatkaa, mutta heidän radalleen on
loppumatkalle laitettu pari matalaa estepuomia (progressiivinen verotus ym.
sääntelyt) yli hypittäväksi, edes hieman tasoittamaan peliä. Nykyiset libertaarit
huutavat kurkku suorana, miten nuo estepuomit heidän radallaan ovat vääryys,
mutta siinä ei ole mitään väärää, etteivät kaikki lähde juoksuun lähellekään samalta
viivalta.
Esimerkiksi
Robert Nozick (1938–2002), eräs
libertarismin suurista oppi-isistä, törmäsi tähän kysymykseen. Hän esitti, että
jokaisella on oikeus omaisuuteensa, ja ettei omaisuutta saa viedä vääryydellä. Kuitenkaan
siihen hän – tai kukaan muukaan älyllisesti rehellinen libertaari – ei löytänyt
tyydyttävää vastausta, miten tulisi toimia niiden menneiden vääryyksien kanssa (rectification),
jotka ovat johtaneet omaisuuden epätasaiseen jakautumiseen. Omaisuuden ja
resurssien oikeudenmukainen tasajako tai paluu omaisuudettomaan
lähtötilanteeseen on silkkaa fantasiaa, mutta ilman tuota mahdollisuutta koko
libertarismistakin tulee sellaista.
Paitsi
ei tietyille bloggaajille ja nuorisopoliitikoille, joita näinkään keskeinen
ongelma ei tunnu lainkaan häiritsevän. He
tahtovat syödä ja säästää kakkunsa, toisin sanoen aloittaa libertarismin nykytilanteesta, jossa eriarvoisuus ihmisten
ja kansakuntien välillä on todellista ja paikoin äärimmäistä. Lievimmillään tässä
on – toivon mukaan – kyse vain pahemmanlaatuisesta älyllisestä
epärehellisyydestä. Sillä jos taustalla on tietoinen yritys naamioida omaa
ahneuttaan, itsekkyyttään ja moraalittomuuttaan filosofian ja
talousteorian kaapuihin, ongelmakysymykseksi jää enää se, mikä rautakauppa myy
riittävän suuria ämpäreitä tällaisille rotille.
5/5 jatka kirjoittamista.
VastaaPoistaSiis hetkinen. Progressiivisen verotuksen analogiasi esitti eräiden juoksijoiden saavan etumatkaa. Mitä tämä edes tarkoittaa? Luulin, että suomessa kaikilla on lähestulkoon täysin samat mahdollisuudet koulutukseen ja elämään. Jos ajattelen alaikäistä opiskelijanuorta ja hänen kaveriaan, joilla kummallakaan ei ole tuloja, eivätkö he molemmat lähde samalta viivalta (0e tulot = 0m juostu). Jos toinen kuitenkin opiskelee hullun lailla, valmistuu lääkäriksi ja saa parempia tuloja kuin toinen, joka menee perusduuniin, kun opiskelu ei ollut hänen juttunsa, niin kuinka voit esittää lääkäriksi edenneen saaneen etumatkaa?
VastaaPoistaOlen nuori ja tyhmä, mutta haluaisin muodostaa näkemykseni yhteiskunnan toiminnasta. Toivoisin, että vastaisit ymmärtävästi.
Suomessa toki on ilmainen koulutus lukea vaikka lääkäriksi asti, mikä maailman mittakaavassa on poikkeuksellisen tasa-arvoinen asetelma, ja mahdollistaa ainakin teoriassa myös köyhistä oloista lähteville luokkahierarkiassa nousemisen. Tätä etuoikeutta täytyy jatkossakin puolustaa henkeen ja vereen.
PoistaTämä välttämätön ehto ei silti vielä takaa, että kaikki lähtisivät samalta viivalta: varattomasta perheestä lähtevälle opiskelu on käytännössä paljon vaikeampaa kuin vauraasta (ja jälkikasvunsa opiskelut taloudellisesti turvaavasta). Vaikka aina löytyykin näitä kokoomuslaisen "taistelin tieni läpi vellovan ihmismassan kiskoen kanoottia perässäni ja nyt olen sisätautien erikoislääkäri" -unelmatarinan kirjoittajia, jokaista ryysyistä rikkauksiin noussutta kohti on sata sellaista, joille tie nousi auttamatta pystyyn.
Analogia ei kuitenkaan viitannut niinkään (ainakaan pelkästään) yksittäisten ihmisten väliseen kilpajuoksuun vaan kaikkiin muihinkin tahoihin, jotka ovat jo ehtineet hamuta itselleen – joko rehellisesti tai muilla keinoilla – paljon pääomaa ja resursseja. Tekstini pointti oli, että jos eräiden tahojen haaveilema laissez-faire-peli pyöräytettäisiin käyntiin tästä hetkestä ja tilanteesta, mikään ei estäisi näitä jo nyt hegemonia-asemassa olevia tuhoamasta pienempiä kilpailijoitaan kokonaan jo ennen kuin mitään kilpailua edes ehtisi muodostua.
Siinä, että vuosikausia lääkäriksi lukenut tienaa enemmän kuin perusduunari, ei mielestäni ole mitään väärää. (Kuten ei siinäkään, että täysin turhanpäiväisen humanistikoulutuksen käyneenä en itse tule koskaan tienaamaan mitään.) Tosin kerran sain yhden lääkäriopiskelijan alahuulen väpättämään, kun hän mietti ääneen, ketä äänestäisi liiton vaaleissa, mihin ehdotin sellaista hypoteettista ehdokasta, joka ajaisi opiskelijoiden aloituspaikkojen kolminkertaistamista, jotta sillekin alalle saataisiin tervettä kilpailua työpaikoista...
Okei, juu, nyt ymmärrän tekstisi pointin. Hämääviä seikkoja vain olivat tuo juoksuesimerkki, jossa mainitsit myös progressiivisen verotuksen, joka puolestaan on ymmärtääkseni hyvä osoitus siitä, kuinka Suomi ei ole eikä tod. näk. koskaan tule olemaankaan libertaarinen valtio.( Ikään kuin libertarismi ja mainitsemasi laissez-faire aloitettaisiin Suomessa ja verotuksen progressio säilyisi). Nyky-Suomi ja sen kansalaisethan ovat ihan liian tottuneita sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään moisen järjestelyn suorittamiseen. Myös tuo jatkuva kokoomusnuoriin viittaaminen hämäsi, sillä en ole todellista libertaristia koskaan tavannut, vaikka kokoomusnuoria olen (suom. huom. en ole kokoomusnuori itse, olen TAVANNUT heitä).
VastaaPoistaTuosta lääkäriopiskelijasta ja nerokkaasta huulenväpätyksen aiheuttamisestasi vielä mainitsisin, että mielestäni Suomessa on melko paljon lääkäreitä, jotka eivät välttämättä ole riittävän päteviä kaikkien potilaiden asianmukaiseen käsittelyyn. Jos opiskelupaikkojen määrä kolminkertaistettaisiin, niin nämä eivät-ihan-100%-pätevät lääkärit siirtyisivät lääkäreiden pätevimpään kolmannekseen, eivätkö kyllä? En tiedä, haluaisinko tämänkaltaista asetelmaa terveydenhuoltojärjestelmäämme... Lääkäreitä on käsittääkseni niin vähän siksi, että niin harva on pätevä siihen työhön, eikä siksi, että lääkärit ovat järjestäneet tällaisen hävyttömän oligopolin saadakseen enemmän rahaa itselleen...
P. S. Voisitko olla ymmärtäväinen ja käyttää vastauksissasi termejä, joita humanistikoulutuksen käymätönkin voisi ymmärtää? Jos se ei vain aiheuta liiaksi vaivaa.
Yritin etsiä "libertaristi, olet vitun mulkvisti"-biisiä. Mihinkäs se on hävinnyt?
VastaaPoista